perjantai 24. syyskuuta 2010

Toy Story 3

Toy Story on yksi parhaimmista Disneyn Pixar- studion luomista elokuvista. Mikä on jännittävämpää kuin omien lelujen herääminen ikiunesta? :)



Ensimmäinen Toy Story oli ihana elokuva, jonka sanoma "Ystävyys on tärkeintä" jäi pitkäksi aikaa mietteisiini. Tarinoiden cowboy Woody ja avaruusrangeri Buzz Lightyear edustavat ystävyyttä parhaalla mahdollisella tavalla, inho muuttuu todelliseksi ystävyydeksi. Kuinka moni ystävyys kohtaa ensin ennakkoluuloja ennen kuin se puhkeaa kukkaan? 

Ensimmäisen elokuvan juoni lyhyesti: Andy on pieni poika, jonka lempilelu on Woody, länkkäreiden sheriffi joka pitää lelut kurissa Andyn huoneessa. Woodyn kavereita ovat Rex (Tyrannosaurus Rex, joka haluaa olla kasvissyöjä), Herra Perunapää, Slinky- vieterikoira, Röh - säästöpossu ja monet muut. Andyn syntymäpäivä on lähellä ja vanhat lelut valmistautuvat uusien tulokkaiden saapumiseen. Pian huone on sekaisin kun avaruusrangeri Buzz ilmestyy hienoine laser-aseineen ja siipineen. Woody uskottelee muille leluille ja etenkin itselleen, että kaikki palaa ennalleen ja hän on Andyn suosikkilelu. Onko asia kuitenkaan näin, ja mitä käy kun Woody kehittelee päässään suunnitelman, jonka avulla Buzz häipyy lopullisesti hänen tieltään? Ja mitä tekemistä Woodylla ja Buzzilla on naapurin pahamaineisen pojan Sidin luona, joka kiduttaa leluja???

Toisessa Toy Storyssa kerrotaan enemmän Woodyn historiasta, eli kultaisesta länkkäriajasta. Uudet hahmot ovat tulleet jäädäkseen, ja ihmettelen ääneen, miksi en aikaisemmin kaivannut niitä?

Toisen elokuvan juoni lyhyesti: Lelut elävät onnellista elämää Andyn huoneessa, kunnes koittaa pelätty kirppispäivä. Eräs lelu joutuu kirppispöydälle rikkinäisen osan takia, ja Woody lähtee pelastamaan ystävänsä. Lelu pelastetaan, mutta Woody joutuu pöydälle. Woodyn löytää lelukeräilijä, jonka kokoelmasta puuttuu Woody- nukke. Andyn äiti kieltäytyy myymästä Woodya, mutta kieroudella keräilijä lähtee kirppikseltä Woody mukaan. Muut lelut päättävät etsiä Woodyn ja tuoda hänet takaisin. Woody löytää keräilijän luota oman maailmansa erilaisten oheistuotteiden kyljistä. Hän tutustuu tyttö cowboy Jessien, Woodyn uskolliseen ratsuun Napakymppiin sekä mainari Paukku-Peteen. He ovat matkalla Kiotoon lelumuseoon, jossa lapset rakastavat heitä ikuisesti. Jättääkö Woody Andyn ja lähtee uusien ystävien kanssa lelumuseoon, vai jääkö hän pojan luokse, joka kasvaa pian aikuiseksi?


Kolmas elokuva kertoo luopumisesta, aikuistumisesta ja uudesta suunnasta elämässä. Jokainen lapsi kasvaa aikuiseksi, ja jokaisen on jätettävä leluillensa hyvästi. Osa kulkee mukana vanhuuteen saakka, osa lahjoitetaan uusille omistajille ja osa joudutaan heittämään pois. Tämä kaikki on edessä myös opiskelemaan lähtevällä Andylla.

Lelut ovat paniikissa ja etsivät hädissään ystäviään ja kadonneita osiaan huoneista. Suuri, musta jätesäkki odottaa leluja ja loppu on lähellä. Kaikkien sattumusten ja päätösten jälkeen lelut kuitenkin päätyvät Päivänpaisteeseen, päiväkotiin lasten iloksi. Päiväkodin lelumaailman johtaja on vanha Tuhti-karhu, joka ohjaa uudet lelut pienten lasten osastolle. Päivän päätyttyä kaikki ovat likaisia leluja, eivätkä kaikki osatkaan löydy. Woody lähtee neuvottelemaan Tuhdin kanssa paikanvaihdosta, mutta kuuleekin Tuhdin ja muiden lelujen juonivan Woodya ja hänen ystäviään vastaan. Pian alkaa pako-operaatio, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Heidän on päästävä Andyn luokse ennen hänen muuttoansa. Ovatko kaikki uudet ystävät pahoja, vai ovatko kaikki ns. resetoituja ja Tuhdin käskyn alaisina? Onko Tuhdin käytökselle jokin syy? Mitä tapahtuu kun Barbie ja Ken kohtaavat? Ehtivätkö Woody ja ystävät Andyn luokse ajoissa?

Viimeinen elokuva on yksi parhaimmista jatko-osista pitkään aikaan. Elokuvaa ei ole tehty väkisin suureksi rahasammoksi vaan juoni ja hahmot ovat hiottuja viimeistä piirtoa myöten. Elokuva sai minut ajattelemaan omia lelujani, ja höpisemään heille puolen tunnin ajan…;) Oli ihanaa palata edes hetkeksi siihen pieneen tyttöön, joka jaksoi aina leikkiä ja paeta pahaa maailmaa uskollisten kaverien luokse. Toivottavasti omat leluni ymmärsivät, että vaikka luovun osasta, he eivät katoa muistoistani koskaan ja joku muu voi tarjota heille nyt uuden elämän.

Myös ystävyys teema sai minut ajattelemaan omia ystäviäni. He ovat minulle niitä, joihin voin tukeutua vaikeissa tilanteissa. He ovat niitä, jotka kuuntelevat ymmärtäen. He ovat niitä, joita ilman elämäni olisi täynnä aukkoja.

 Haluankin omistaa Toy Story 3 arvostelun viidelle ystävälleni, viidelle tähdelleni.

P. S Lempihahmoni elokuvassa oli Palkopoppoo eli kolme pientä hernettä, jotka asuvat vetoketjullisessa palkossa. Niin suloisia :)