torstai 26. huhtikuuta 2012

Titanic


Lähde: http://i2.listal.com/

On kulunut 100 vuotta siitä, kun uppoamattomaksi ristitty laiva RMS Titanic upposi Atlantilla 15.4 1912. 1500 ihmistä saivat saman haudan kuin itse laivakin. Vajaa viikko ennen uppoamista uusi posliini oli lepäsi käyttämättömillä pöytäliinoilla ja upouudet lakanat odottivat neitsytmatkalaisia ylittämään Atlantin luksuksessa. On historiallisesti todettu, että kolmannen luokan matkustajat elivät herroiksi laivalla kuin koskaan maissa: kolme ruokaa päivässä, lämmin sänky ja iso olohuone, jossa matkustajat tapasivat toisiaan laulun, tanssien ja juoden. He elivät 2. ja 1. luokan kanssa herroiksi vain neljä päivää.

Titanic- elokuva kertoo kauniin rakkaustarinan eri säätyluokkaisten nuorten kesken kuuluisalla laivamatkalla. 

Lähde: http://i2.listal.com/

Brock Lovett on miehistönsä kanssa tutkimassa laivahistorian suurinta hylkyä ja mysteeriä, Titanicia. Hän etsii vimmatusti Heart of the Ocean- eli ”Valtameren Sydän” -kaulakorua, jossa on upotettuna timantti, joka on kalliimpi kuin Hope-timantti. Lovett uskoo löytäneensä Caledon Hockleyn hytin hylystä ja yrittää löytää myös miehen kassakaapin. Kaulakorun oletetaan olevan siellä, ja pian kassakaappi löydetään ja nostetaan laivan kannelle. Shampanja pullot poksahtavat ja riemu on suunnaton kun kassakaappia avataan, mutta riemu muuttuu pettymykseksi, kun kassakaappi ei sisällä kuin kansion ja tuhoutuneita seteleitä. Kansiossa on kuitenkin piirros alastomasta naisesta, joka pitää kaulakorua kaulassaan ja signeeraus on päivätty juuri Titanicin uppoamispäivänä. 

Pian piirroksen julkistamisesta tiedotusvälineille, Lovett saa puhelinsoiton Rose Dawson Calvertilta. 101-vuotias kertoo olevansa kuvan nuorinainen ja pian Rose matkustaa lapsenlapsensa kanssa tutkimusalukselle Lovettin vieraaksi. Rose näkee hytistään nostettuja esineitä: peilin ja hiuskorun. Kaikki muistot ovat kirkkaina Rosen mielessä ja pian hän alkaa kertoa omaa tarinaansa…

LÄhde: http://i2.listal.com/


Rose Dewitt Bukater (Kate Winslet) oli nuori ylimystö tyttö, joka oli kihloissa Caledon Hockleyn (Billy Zane) kanssa. Rosen äiti Ruth oli pakottanut tyttärensä avioon, sillä perheen isän kuoleman aiheuttama velkataakka oli hoidettava ilman kasvojen menetystä ylimystön keskuudessa. Kolmikon oli tarkoitus matkustaa Amerikkaan häitä varten. 

Lähde: http://i2.listal.com


Jack Dawson (Leonardo DiCaprio) oli tavallinen köyhä taiteilija, joka on kiertänyt maailmaa piirrostensa myymisen avulla. Nyt hän on voittanut laivalipun takaisin kotiinsa Amerikkaan pokeripelissä ystävänsä Fabrizion kanssa. Laivan lähtöön on vajaat viisi minuuttia, mutta ystävykset ehtivät kohtalokkaalle laivalle. 

Rose majoittuu ylelliseen sviittiin sulhasensa ja äitinsä kanssa. Rose somistaa huoneita sulhasen ostamilla tauluilla, mutta Rose ei tunne Calia kohtaan mitään, eikä hän tiedä miten pääsisi irti kihlauksestaan. Epätoivoissaan Rose juoksee laivan peräkannelle hypätäkseen mereen, mutta hänet keskeyttää Jack Dawson. Kaikki kääntyy parhain päin ja Jack auttaa Rosea nousemaan kannelle kaiteelta, mutta Jackin ote pettää ja Rose on lähempänä kuolemaa. Rose pelastuu, mutta kannelle saapuneet laivanmiehistön jäsenet saavat tapahtuneesta väärän käsityksen. Jack pidätetään, mutta Rose puhuu sulhasensa ympäri ja he päättävät palkita Jackin ylellisellä illallisella seuraavana iltana 1. luokan ravintolassa.




Lohduttaakseen morsiantaan, Cal antaa huomenlahjansa etukäteen: Valtameren sydämen.  Seuraavana aamuna Rose ja Jack menevät kävelylle kannelle ja puhuvat edellisen illan tapahtumista ja elämistään. Rose ihastuu Jackin piirroksiin ja on iloinen löytäessään toisen taiteellisen sielun. Illallisille saapuessaan Jack on saanut päällensä frakin ja näyttää kuuluvat ylimystöön huomaamattomasti. Illallisen jälkeen Jack vie Rosen kolmannen luokan olohuoneeseen, jossa olut virtaa, musiikki soi ja ihmiset tanssivat iloisena. Rose tuntee vihdoinkin elävänsä. 

Lähde: http://speed-cover.net/

Cal ja Rosen äiti ovat vihaisia Rosen käytöksestä ja kieltävät tätä enää tapaamasta Jackia. Rose kuuntelee hetken, mutta Jackin rakkauden tunnustus saa hänet ajattelemaan toisin. Pian hän palaa Jackin luokse ja pian he menevät Rosen sviittiin piirroksen tekemistä varten. Rose haluaa vihdoinkin näyttää todellisen minänsä, eikä esittää kilttiä pikkutyttöä. Jack piirtää alastoman Rosen ja piirros jätetään Calin kassakaappiin, hänen aarteittensa joukkoon. Cal on huolissaan morsiamesta, ja lähettää palvelijansa etsimään nuorikkoaan. Palvelija löytää nuoren parin ja nämä pakenevat jälleen kerran.

Lähde: http://i2.listal.com

Rose päättää jättää Calin ja lähteä Amerikkaan päästyään Jackin mukaan. Tulevaisuuden muuttaa kolina laivassa ja kohtalo puuttuu peliin.

Vuonna 1997 tehty elokuva on moneen kertaan nähty, mutta jos joku ei olisi nähnyt tuota upeaa elokuvaa, jätän juonen loppuosan kertomatta. Ihaninta on itse jännittää elokuvaa katsoessa, miten juoni etenee valkokankaalla.

En nähnyt kyseistä elokuvaa valmistusvuotenansa, joten nyt näin elokuvan ”ensimmäisen” kerran valkokankaalla, vieläpä 3D:nä. Mielestäni parempi nimitys olisi ollut ”uudelleen restauroitu”, sillä 3D- tekniikka ei tuonut elokuvan nautittavuuteen mitään lisähohtoa. Elokuva sinänsä on hieno taidonnäyte siitä, että miten elokuva voi näyttää tuoreelta ja uudenaikaiselta vaikka elokuva olisikin 15 vuotta vanha. Elokuva näytti juuri tehdyltä, joka esitetään ensimmäistä kertaa. Kuten itse Titanicin tarina, tuore historiallinen tapahtuma, joka on 100 vuotta vanha. 

Lähde: http://www.aceshowbiz.com

Kate Winslet on kaunis nuori näyttelijätär, joka sopi rooliin kuin nenä päähän. Leonardo DiCaprio on ihana babyface, joka näyttää ehkä liian nuorelta osaansa, mutta en ihmettele, miksi luokkakaverini saivat aikanaan ”Leo”-kuumeen. Huomaan kuitenkin, että itse olen täydellisen ihastunut Billy Zaneen eli Calin näyttelijään.  Miten upealta näytti ylimystömies upeassa kampauksessa ja silmissä mustaa kajaalia. Miksi ihmeessä pahikset ovat saaneet minut näin lumoihin, varsinkin miehet? I have no idea…

Elokuva on upea, joka kannattaa käydä katsomassa nostalgian ja fiilistelyn takia, mutta ei 3D-tekniikan takia..  Toki tekniikan ansiosta kuva on terävämpi kuin videonauhan laatu, mutta siinä kaikki. Jään odottamaan elokuvan Blu-Ray julkaisua, sillä mistään ei tunnu saavan elokuvan DVD-versiota. Keräilyharvinaisuus, joka puuttuu minun hyllystäni.
Elokuva pitää katsoa, jotta voi todeta elokuvan olevan todella 11 Oscarin arvoinen.

 Ja muista katsoa lopputekstit, jotta voit vuodattaa kyyneleitä My Heart Will Go On- sävelmän soidessa. Varaa nenäliina paketti mukaan, se tulee tarpeeseen. :D

My Heart Will Go On- musiikkivideo 



Titanic TRAILERI

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Mirror Mirror – Kerro, Kerro Kuvastin

Lähde: www.aceshowbiz.com

Tässä maailmassa ei ole montaa ihmistä, kuka ei tuntisi tarinaa Lumikista. Tytöstä, jonka iho valkoinen kuin lumi, hiukset mustat kuin Eebenpuu ja huulet punaiset kuin veri. Hän joutui pahan äitipuolen juonien kohteeksi ja pakeni tätä metsään, jossa hän tutustui 7 kääpiöön. Tunnetuin filmatisointi ja rakastetuin taitaa olla Walt Disneyn luoma.


Lähde: www.aceshowbiz.com


Lähde: www.aceshowbiz.com

Mirror Mirror- elokuva perustuu Lumikki-satuun, mutta sitä on paranneltu, minusta äärettömän onnistuneesti. Elokuva alkaa kauniilla animaatiolla (samantyyppinen kuin Harry Potterin viimeisessä elokuvassa nähty animaatiopätkä), jossa kerrotaan Lumikin lapsuudesta. Lumikki (Lily Collins) eli onnellisena pienenä prinsessana isänsä kanssa äitinsä kuoltua. Valtakunta voi hyvin, mutta isä haluaa suoda Lumikille äidinrakkautta avioitumalla maailman kauneimman naisen kanssa. Pian kuitenkin rakas isä kuolee ja Lumikki jää äitipuolensa kanssa. Lumikki elää kauniissa huoneessaan ja kuningatar (Julia Roberts) ei halua tämän pyöriskelevän linnan saleissa turhaan. Lumikki on kaikkien muiden lemmikki, paitsi äitipuolensa.


Lähde: www.aceshowbiz.com


Lähde: www.aceshowbiz.com


Lähde: www.aceshowbiz.com

Valtakunta on kärsinyt Kuningattaren tuhlaavaisuudesta eikä kansalaisilla ole enää varaa kustantaa Kuningattaren elämäntyyliä. Metsissä valtakuntalaisia vainoaa Peto. Kuningattaren ainoa ratkaisu rahapulaan on rikas naimakauppa. Prinssi Alcott (Arnie Hammer) on ohikulkumatkalla kun hänen ja palvelijansa kimppuun hyökkäävät jättiläiset jousijaloilla. Lumikki on lähtenyt linnasta ja päättänyt mennä kaupunkiin katsomaan paikkoja, joissa hän kävi rakkaan isänsä kanssa. Lumikki törmää metsässä puusta roikkuvaan, ryöstettyyn ja lähes alastomaan Prinssi Alcottiin. Lumikki pelastaa Prinssin ja kumpikin jatkaa matkaansa. Lumikki lähtee kohti kaupunkia ja Prinssi kohti linnaan.


Lähde: www.aceshowbiz.com

Kuningatar hurmaantuu komeasta Prinssistä ja näkee tilaisuutensa tulleen. On järjestettävä juhlat kansalaisten veronkorotuksilla. Lumikki haluaa pyytää tukea Prinssiltä valtakuntalaisten olojen parantamiseen eikä hänellä ole aavistustakaan, että hän on tavannut Prinssin metsässä. Suurissa tanssiaisissa he kohtaavat ja Kuningatar päättää, että Lumikki on tuhottava. Hän keskustelee taikapeilinsä kanssa strategiasta tuhota Lumikki ja päättää, että lakeija Brighton (Nathan Lane) saa osoittaa uskollisuutensa surmatyöllä.  Lumikki ei aavista katalaa suunnitelmaa, mutta lempeä Brighton ei surmaa Lumikkia vaan vie Kuningattarelle kuoleman todisteeksi eläimen sisäelimet.


Lähde: www.aceshowbiz.com


Lähde: www.aceshowbiz.com

Lumikki juoksee lumisen metsän ja löytää pienen mökin jota asuttavat 7 maantierosvoa. Lumikki pyytää yösijaa yhdeksi yöksi ja he suostuvat pyyntöön. Lumikki kertoo Kuningattaresta ja pian hän ja 7 maantierosvoa alkavat punoa salajuonta. Ensin Lumikista on koulutettava mestarirosvo. Pelastavatko Lumikki ja 7 maantierosvoa Prinssin ja valtakunnan Kuningattarelta? Saavatko he tapettua myös metsissä vaanivan Pedon? Miksi Peto tottelee vain Kuningatarta?

Elokuva on yksi parhaista tänä vuonna ja tässä on todellakin jokaiselle jotakin. Lily Collins Lumikkina on täysosuma ylikilttinä prinsessana, josta kuoriutuu loistava rosvo. Julia Roberts Kuningattarena esittää roolinsa niin yli, että se on uskottava ja hauska samanaikaisesti. Armie Hammer Prinssinä on uusi komistus valkokankaalla, enkä näe siinä mitään pahaa :D. Hän on komea prinssin stereotyyppinen ilmentymä, mutta samalla äärettömän humoristinen ja jopa hidasälyinen. Nathan Lane lakeijana on hauska sivumauste, jonka koomikon lahjat pääsevät oikeuksiin. 7 kääpiön osia esittävät näyttelijät tekevät loistavaa työtä uudistamalla Viisaan, Vilkkaan, Jörön, Uneliaan, Lystikkään, Ujon ja Nuhanenän rooleja tälle vuosituhannelle. Elokuvan lopussa tuleva yllätyshenkilö on hauska yllätys Game of Thronesin- faneille.

Lavasteet ovat kauniita ja luminen metsä tuo mieleen suomalaisen koivumetsän ensilumen jälkeen.

Elokuvassa on paljon joutsenaiheisia yksityiskohtia niin lavasteissa kuin puvuissakin. Tästä elokuvasta tulee hyvä mieli ja se hymyilyttää pitkään. :)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tinker Tailor Soldier Spy - Pappi, Lukkari, Talonpoika, Vakooja

Lähde: www.aceshowbiz.com


Voin tunnustaa hymyillen, että rakastan trillereitä ja jännityselokuvia. Tässä genressä täytyy olla mukana ihan alusta alkaen, ja kaikki mikä tuntuu mitättömältä voi olla ratkaisun avain. Rikoselokuvat ovat todellakin minun sydäntäni lähellä, kiitos dekkari-hullun äitini. 


Ystäväni Maija oli kertonut Tinker Tailor Soldie Spy- elokuvasta, jossa olivat näyttelijät Colin Firth, Benedict Cumberbatch ja Gary Oldman. Enempää ei tarvinnut tätä tyttöä houkutella <3


Elokuva sijoittuu 1970-luvulle Kylmänsodan aikaa, jolloin käytiin sotaa idän ja lännen välillä. Britanian tiedustelupalvelujen agentit pyörivät tavallisten ihmisten keskuudessa eikä tavallinen jalankulkija erota heitä massasta. Budabestissa käynnissä oleva operaatio epäonnistuu, jonka seurauksena kuolonuhreilta ei voida välttyä.  On selvitettävä epäonnistumisen syyt ennen kuin seuraukset ovat tuhoisat.


Lähde: www.aceshowbiz.com




Lähde: www.aceshowbiz.com




Entinen MI6 johtaja Control  (John Hurt) on antanut eläkkeellä olevalle agentille George Smiley (Gary Oldman) tehtäväksi selvittää, kuka johdossa on myyrä. Tehtävää ei tarvitse aloittaa pohjalta, vaan epäiltyjä on viisi agenttia. Jokaisen epäillyn kuva on liimattu shakkinappuloihin, ja johtaja luettelee: pappi (Percy Alleline (Toby Jones)), talonpoika (Bill Haydon (Colin Firth)), lukkari (Roy Bland (Ciarán Hinds)), köyhä (Toby Esterhase (David Dencik)) ja vakooja (George Smiley ). Smileyn on selvitettävä, kuka on kaksoisagentti? Onko se hän itse vai joku muu johtoryhmän neljästä jäsenestä?


Lähde: www.aceshowbiz.com




Vanhaan MI6 valtakuntaan astuminen ei tunnu luontevalta Smileysta, mutta hänen avustajaksi on määrätty uusi agentti Peter Guillamin (Benedict Cumberbatch), joka joutuu ensimmäisten tehtäviensä kohdalla ylittämään itsensä. Hän joutuu vakoilemaan ja varastamaan salaiseksi julkistettuja asiakirjoja kollegoidensa nenän edessä. Smiley kiinnostaa erityisesti tärkeän päivän päivyri, johon kaikki vastaanotetut puhelut on kirjoitettu sekä kadonnut agentti. Kaikissa juonen käänteissä Smiley on kuin tapettia, häviää seinään jättämättä jälkiä itsestään. Hänen ilmeensä ei värähdä hetkeksikään, eikä hymyäkään nähdä, vaikka nimi siihen viittaisikin. 


Lähde: www.aceshowbiz.com




Jokainen epäilty yrittää puhua myyrän osaa toiselle kääntäen epäilyn itsestään pois. Onko myyrä Alleline tai Bland, joille valta on tärkeämpää kuin hengittäminen? Onko myyrä charmikas Haydon, joka on ulospäin aivan liian mukava? Vai onko myyrä Esterhase, joka kuuntelee liikaa muita johtajia, mutta osaa kuitenkin venäjää? Vai onko myyrä itse Smiley, jota ei edes huomaa?


Saadaanko syyllinen kiinni ennen kuin itä ja länsi räjähtävät? Onko syyllinen johdossa vai ihan jossain muussa? Miksi jokainen johdon jäsen tekee virheitä peitellessään itseään? Miksi yksinäinen talo ja sen hoitajatar tietävät jotain sellaista, jota eivät edes parlamentti tiedä?


Jälleen kerran, enempää en kerro loppujuonesta, mutta takaan ja alleviivaan, että loppu on jännittävä ja yllättävä. Gary Oldman oli roolissaan loistava, sillä hän vetää roolinsa niin upeasti, että häntä ei edes huomaa ruudulla. Hän ponnahtaa tapetista esiin silloin kun tarvitaan ratkaisijaa. Edelleenkin ihmettelen, miksei hän saanut Oscaria, jonka hän todellakin olisi ansainnut. Colin Firth (ikuinen rakkauteni) on ihana britti, joka todellakin vie osansa loppuun saakka. Benedict Cumberbatch (uusin rakkauteni) on myös mies, joka vie roolinsa äärirajoille ja jolle sopii trenssi loistavasti. (Maija you know what i mean).


Jokainen miesnäyttelijä olisi ansainnut Oscar-ehdokkuuden, niin upeasti roolitettu tämä elokuva oli. 


Erityismaininta puvustuksesta ja lavastuksesta, sillä heidän avulla elokuvaan saatiin pelkistetty, tapettimainen tunnelma :D Ja tämä on kehu, todellakin :D








The Iron Lady - Rautarouva


Lähde: www.aceshowbiz.com


Meryl Streep on sananmukaisesti Rautarouva, sillä maailmassa vain harva pystyy niihin roolisuorituksiin kuin hän. Hän valmistautuu rooliin kuin perfektionisti, eli hän harjoittelee hahmonsa puheen ja liikkeet täydellisesti. Näin kävi myös elokuvassa Rautarouva. Ei siis mikään ihme, että hän sai tuon elokuva-alan arvostetuimman palkinnon, Oscar-patsaan. (vaikka toivoinkin, että Oscarin tässä kategoriassa olisi saanut Viola Davis The Help- elokuvasta)

Lähde: www.aceshowbiz.com


Margareth Thatcher haaveili jo nuorena politiikasta ja halusi päättää asioista kansakunnan hyväksi. Aikuistuttuaan ja opiskellessa Oxfordin yliopistossa hän alkoi saada jalansijaa konservatiivisen puolueen jäsenenä. Hän asettui ehdolle vuoden 1950 vaaleihin nuorimpana edustajana, muttei päässyt sillä kerralla läpi. Hän ei kuitenkaan lannistunut vaan jatkoi itsevarmasti kulkua eteenpäin. Hän solmi avioliiton Dennisin kanssa vuonna 1951 ja parin vuoden päästä Margareth synnytti kaksoset.

Lähde: www.aceshowbiz.com


Kotiäidiksi Margareth ei aikonut jäädä, sen hän oli tehnyt miehelleen selväksi ennen avioitumista. Lapset jäivät pihalle vilkuttamaan, kun äiti lähti kamppanioimaan vaaleansinisten nauhojen ja lippujen lepattavan tuulessa auton ikkunoista. Vaikka Margareth pääsikin parlamenttiin vuonna 1959, todellinen läpimurto tapahtui vasta reilun 10 vuoden päästä. Poliittinen ura oli täynnä uhrauksia ja taistelua ja vuonna 1970 hänestä tuli opetusministeri. Silloinen Margarethin kollega Airey Neave oli sitä mieltä, että Margarethin tyyliin oli saatava pientä muutosta. Uusi kampaus ja ääniharjoitukset tekivät terää, mutta helminauhasta Margareth ei halunnut luopua. Äänenkäyttö sai aikaan uskottavuutta parlamentissa. Ensimmäisen liikanimen ”maitovaras” Thatcher sai opetusministerinä, kun hän poisti ilmaisen maitoannoksen kouluaterioista.

Lähde: www.aceshowbiz.com


Dramaattinen vaihe konservatiivipuolueen historiassa kävi silloin, kun kollega Airey Neave, Margarethin tärkein tuki kuoli autopommi- iskussa 1979. Thatcher valittiin ensimmäiseksi naispääministeriksi samana vuonna. Poliittinen ura alkoi pikkuhiljaa saada karvaita kolauksia Falklandin sodasta, kaivostyöläistenlakosta sekä vuoden 1984 pommi-iskusta.

Lähde: www.aceshowbiz.com


Poliittisen uran jälkeen Margareth pystyi keskittymään mieheensä ja lapsiinsa. Hän ei kuitenkaan osannut levätä ja aikaiset dementian oireetkin alkoivat näkyä. Pian kukaan ei tuntenut maansa vaikutusvaltaisinta naista, joka oli kuin kuka tahansa maitoa ostava eläkeläinen.

Elokuva on äärettömän hieno, sillä Meryl Streep tekee roolinsa niin intohimolla, ettei kukaan edes epäile etteikö ruudulla näkyvä ihminen olisi Margareth Thatcher. Elokuva on myös haikea osoitus siitä, miten ihmiset unohdetaan kun parrasvalot ovat sammuneet. Ihminen alkaa elämää normaalia elämää, vaikkei edes tiedä millaista se on. Parrasvalojen sammuttua tulevat terveydelliset ongelmat ja havaitsee vanhenneensa usean vuosikymmenen.  Oliko se loppujen lopuksi kaiken arvoista? Sen tietää vain Margareth Thatcher, 86 vuotias Rautarouva. 


The Descendants

Lähde: www.allmoviephoto.com

George Clooney on Hollywoodin karismaattisimmista näyttelijöistä. Hän paranee kliseisesti vanhetessa, joten ei ihme, että hänellä on ottajia joka sormella.

Lähde: www.aceshowbiz.com/


The Descendants kertoo perheestä, joka on isän töiden vuoksi erkaantunut. Isä Matthew (George Clooney) puskee töitä hawaji-paidassa, äiti elää salarakkaansa kanssa ja perheen tyttäret kärsivät omalla tavallaan. Nuorin tytär Scottie (Amara Miller) ei tunne isäänsä kunnolla ja vanhin tytär Alexandra (Shailene Woodley) on joutunut koulukotiin riehakkaan juhlimisen takia. Kaikki tämä saa täyskäännöksen, kun perheen äiti ajaa vesiskootterionnettomuuden ja vajoaa koomaan. Perheen on alettava pitää nyt yhtä.

Lähde: www.aceshowbiz.com/


Matthew on pahoillaan kaikesta, mutta pahoittelua karisee pian pois, kun Alexandra kertoo äidistä ja tämän rakastajattaresta. Matthew ei tahdo uskoa tarinaa ja lähtee kysymään läheiseltä ystäväpariskunnalta tilanteen todellisen laidan. Epäilyille tulee vahvistus ja Matthew tekee Alexandran kanssa päätöksen: mies on löydettävä. Vaimon kooma on sekoittanut äidin puoleisen perheen, eikä appiukko anna empatiaa vaimonsa hylänneelle Matthewlle.

Lähde: www.aceshowbiz.com/


Pian Matthew lentää tapaamaan vaimonsa rakastajaa tyttäriensä sekä Alexandran poikaystävän Sid (Nick Krause) kanssa. He nauttivat pienestä irtiotosta ja lomailevat silmät tarkkoina.

Saavatko he äidin rakastajan kiinni? Herääkö äiti koomasta? Paraneeko tyttärien ja isän välit? Vai muuttuuko loma pelkäksi painajaiseksi.

En muista milloin viimeksi olisi kirjoittanut näin lyhyttä juonipaljastusta. Elokuvassa ei todellakaan tapahdu tuon enempää. Uskomatonta, mutta se on totuus. Leffa ei maistu millekään, mikä ei ole hyvä juttu. Usein leffasta jää voimakas tunne, mutta tällä kertaa ei jäänyt edes sivumakua.

Ehdoton huippuroolisuorituksen tekee Alexandraa esittävä Shailene Woodley, josta nousee vielä kirkas tähti Hollywoodin taivaalle. Hauska Sid eli Nick Krause esittää sujuvasti hieman tyhmää poikaystävää, mutta täpärissä tilanteissa hän lausuu juuri ne sanat, jotka auttavat eteenpäin. George Clooney on roolissaan hyvä, mutta ei mainittava.

Elokuvan sanoma ”mitä jätämme lapsillemme” on osuva ja hieno, mutta sitä mietitään elokuvassa ehkä 5 minuuttia. Tässäpä siis hyvä kysymys itse kullekin: onko tärkeämpää jättää tuleville sukupolville mukava ja lämmin kuva itsestään vai suunnaton rahamäärä, jolla korvataan läheisyys jälkikäteen?