sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Burlesque

Klassinen tarina maalaistytöstä, joka haluaa valloittaa joskus lavan suuren yleisön edessä. Kukaan ei vaan usko, että tytöstä on tähdeksi. Näistä asetelmista lähtee Burlesque- elokuva, jossa pääosia esittävät Christina Aguilera ja Cher.



Ali (Christina) on päättänyt jättää vanhan kotikaupunkinsa taakseen, sillä hänellä ei ole mitään mikä pidättelisi häntä. Hänellä on mielettömän hieno ääni ja on aika näyttää se maailmalle. Hän yrittää etsiä töitä, mutta mitään oikeata ei tunnu löytyvän. Ennen kuin hän näkee punaisilla valoilla kirjoitetun Burlesquen. Burlesque on pieni baari, jossa voi nauttia Burlesque- tyttöjen esityksistä. Ikivihreät klassikot soivat taustalla eikä yksikään tyttö laula itse, paitsi yksi. Ali menee sisään ja maksaa elämänsä parhaat 20 dollaria sisäänpääsystä. Hän juttelee baarimikko Jackin (Twilight Cam Gigandet),  jolla on päässään Charlie Chaplin- tyylinen hattu ja kajaalilla varjostetut silmät. Jack kehottaa Alia kääntymään paikan omistajan Tessin (Cher) puoleen työpaikan suhteen. Tess ei vakuutu Alista ja passittaa hänet matkoihinsa. Ali ei kuitenkaan luovuta, hän nappaa tarjottimen käteen ja alkaa tarjoilemaan asiakkaille. Jack antaa työtä Alille, eikä Tess vieläkään ota tyttöä vakavasti.


Alin asunto ryöstetään ja hän joutuu majoittumaan homoksi luulemansa Jackin luokse. Aamulla kuitenkin selviää, että Jack on kajaalista huolimatta umpihetero ja vieläpä kihloissa. Ali lähtee asunnolta juoksujalkaan, mutta Jack saa hänet vakuuttuneeksi että tämä saa asua hänen luonaan muutaman viikon. Jack ja Ali ystävystyvät, vaikka Jack alkaa tuntemaan muuta kuin ystävyyttä Alia kohtaan. Ali tuijottaa töitä tehdessään ilta toisensa jälkeen esityksiä ja opettelee salaa esitysten koreografiat. Pian tulee baarin tanssijoiden koe-esiintyminen ja Ali nousee kaikkien ihmeeksi lavalle. Tess ei tahdo uskoa Alia, ja ensimmäistä kertaa joku uskaltaa uhmata Tessiä. Ali vetää koreografian läpi loistavasti ja saa paikan taustatanssijana. Baarin tähti Nikki (Kristel Bell) ei siedä uutta tyttöä ja tekee kaikkensa tuhotakseen tytön lavalla. Eräässä esityksessä Nikki järjestää ääninauhan pois päältä, jolloin kaikki tajuavat ettei tytöstä ole mihinkään. Tyttöjen oikeakäsi Sean (Stanley Tucci) on laittamassa esiriippua alas, mutta Ali avaa suunsa ,ja Tess käskee esiriipun ylös. Kukaan ei ole uskoa korviaan kun Ali vetää biisin upealla äänellään. Nikki häviää erän 6-0.
Burlesque- baari on konkurssin partaalla, ja Ali tulee kuin taivaanlahjana nostamaan baarin suosta. Esitykset luodaan Alin ympärille ja Nikki lähtee kiukkuisena pois. Ali tulee tunnetuksi ja hänestä kiinnostuu myös Burlesque- baaria havitteleva Marcus (Eric Dane). Jack yrittää varoittaa Alia, mutta tyttöä viedään nyt ja kovaa. Pelastuuko baari Marcuksen vai Alin ansiosta? Tuleeko Jackin ja Alin suhteesta mitään, vai sekoittaako morsian kaiken? Palaako Nikki uusien juonien kanssa?


Elokuva on yhdistelmä Coyote Uglya ja monia muita musiikkielokuvia, mutta Christinan äänen ansiosta elokuva ei jää tylsäksi. Olen rakastanut Christinan ääntä ystäväni Paukun kanssa usean vuoden, eikä nytkään joutunut pettymään. Mimmin ääni on vaan niin loistava, että kun Ali alkoi laulamaan ensimmäistä kertaa baarissa, minulla meni kylmät väreet. Siis vau. En ole koskaan erityisemmin pitänyt Cherin äänestä, mutta yksi Cherin laulama biisi sai minut kyynelehtimään. Siinä oli tunnetta ja tarinaa.

Leffan komistukset eli Cam ja Eric ovat herkullinen lisä elokuvaan. Näitä kahta herraa ei kyllästy tuijottamaan, ja mikä kroppa Camilla on... auths... 

Suosittelen leffaa hyvän mielenleffana, sillä kaikista voi olla tähdiksi, jos vain haluaa. Ja kuunnelkaa soundtrack ensin, ihan MIELETÖN ;)
 
Muutama lempikohtaukseni elokuvasta videoina ;)



Cherin laulu, joka sai minut kyyneliin. 

Tangled - Tähkäpää

Olen ilmeisesti sitä sukupolvea, joka on kasvanut Disney- elokuvien parissa, sillä en ole vielä koskaan kyllästynyt niihin. Disney on varma valinta lastenleffailtoihin, koska elokuvissa käsitellään asioita lasten tasolta ja niissä paha saa aina palkkansa. Disney on selvästi tajunnut viime vuosina, että vanhat tarinat täyty saada valkokankaalle nykyisten ja tulevien sukupolvien iloksi. Kuten juuri näkemäni Tähkäpää.


Tähkäpää on ikivanha Grimmin veljesten satu tytöstä, jolle kasvaa pitkät, kullan keltaiset hiukset. Disneyn versiossa juonta on muutettu, mutta minusta se on todella toimiva ja pidän siitä jopa enemmän kuin alkuperäisestä.

Tarina kertoo Kuningaskunnasta, johon kuningaspari on saamassa perheenlisäystä. Kuningatar sairastuu ennen lapsen syntymää ja hänet voidaan parantaa vain taikakukalla. Niinpä kaikki valtakunnassa asuvat lähtevät etsimään kukkaa, mutta he eivät tiedä, että kukan on löytänyt vuosisatoja sitten noita nimeltä Gothel.

Gothel näki kukan syntymän auringon pisarasta ja tietyn laulun avulla kukan taikavoimat heräävät eloon. Noita on saanut nuoruutensa ja kauneutensa takaisin eikä halua menettää niitä mistään hinnasta. Kukka löydetään ja siitä valmistetaan lääke kuningattarelle. Pian kuningaspari saa kauniin tytön, jonka hiukset ovat auringonkeltaiset. Valtakunta riemuitsee ja Tähkäpään syntymäpäivän kunniaksi taivaalle lähetetään lentäviä lyhtyjä.  Eräänä yönä Gothel murtautuu linnaan ja kaappaa Tähkäpään itselleen, sillä hänelle selviää, että tytön hiukset toimivat samalla tavalla kuin kukka. Hiukset alkavat hohtamaan laulusta, ja hiukset menettävät taikavoimansa jos niitä leikkaa.

Kuluu vuosia ja Tähkäpää elää Gothel- äitinsä kanssa suojattua elämää korkeassa tornissa. Tähkäpää ei ole koskaan poistunut tornista ja ainoa elämys hänelle on ollut syntymäpäivänään näkyvät ”leijailevat valot”. Hän ei tiedä, että kuningaspari ja valtakunta ovat lyhtyjen avulla kutsuneet kadonnutta prinsessaa takaisin kotiin. Gothel poistuu tornista Tähkäpään pitkien hiuksien avulla asioilleen ja palaa takaisin huutamalla tyttärelleen: ”Tähkäpää laske hiuksesi alas”.  Tähkäpään ainoa ystävä on pieni kameleontti Pascal.


18- vuotissyntymäpäivänään Tähkäpää haluaisi lähteä katsomaan leijailevia valoja ulos, mutta äiti kieltää sen ehdottomasti, sillä maailman on paha ja kaikki haluavat osansa Tähkäpään hiuksista. Ainoa paikka missä tytär voi olla turvassa, on heidän oma torninsa. Samaan aikaan pikkurikollinen Flynn Rider on apureidensa kanssa varastanut kadonneen prinsessan kruunun ja he lähtevät ratsuväkeä pakoon metsään. Kaikkien sattumusten ansiosta, Flynn löytää Tähkäpään tornin, johon hän kiipeää turvaan miettiäkseen seuraavaa siirtoaan. Hän ei tiedä, että vastassa on pitkä hiuksinen neito paistinpannun kanssa.


Tähkäpää ei saa kerrottua äidilleen vieraasta, joka on piilotettu kaappiin ja hän saa äitinsä poistumaan pidemmäksi aikaan tornista. Alkaa pitkä sopimuksen hieronta vieraan kanssa, joka päättyy Tähkäpään poistumiseen tornista. Matkalla leijuvien lyhtyjen luokse Tähkäpää ja Flynn kohtaavaa karuja mutta sympaattisia rikollisia sekä vaarallisia tilanteita. Tähkäpää joutuu näyttämään hiustensa taikavoimat Flynnille pelastaakseen heidät pulasta, eikä mies tiedä mitä tekisi. Samaan aikaan Gothel jatkaa matkaansa kunnes kohtaa palatsin hevosen, ja tajuaa, ettei ratsastajaa näy. Gothelille iskee paniikki, ovatko he löytäneet Tähkäpään?
 
Mitä siis tapahtuu kuin Flynnin apurit ja Gothel- äiti laittavat viisaat päät yhteen? Pääsevätkö Tähkäpää ja Flynn leijailevien valojen luo? Miksi Flynn ei palaa Tähkäpään luokse kruunun palauttamisesta? Ja mitä ihmettä pieni yksisarvinen tekee vankilan seinien sisäpuolella? Mitä Tähkäpää tajuaa kuningaskunnan Aurinko-kuvasta? Tajuaako Tähkäpää olevansa kadonnut prinsessa? Kaikki ei mene niin kuin pitäisi…


Olen varmasti inhottava, kun en kerro miten elokuva jatkuu, mutta ei ole mitään ihanampaa kuin katsoa itse elokuva ja jännittää alusta loppuun saakka. Disneyn taika on koettava itse.

Kävin katsomassa elokuvan kaksi kertaa ja yllätyin samoista kohdista molemmilla kerroilla. Ja nauroin ja itkin samoissa kohdissa. Mandy Moore ja Zachary Levi tuovat Tähkäpään ja Flynnin osiin loistavan ja toimivan hengen ja lauluissa heidän äänensä soivat ihanasti yhteen. Minulla meni ainakin kylmät väreet pitkin selkää. ;) Lempihahmoni elokuvassa olivat pääparin lisäksi kameleontti Pascal ja Maximus- hevonen. Pascal on ihana pieni lemmikki, jota voisi ajatella Tähkäpään henkivartijana. Maximus on palatsin paras hevonen, joka käyttäytyy kuin jäljittäjä koira.


Elokuva tarjoaa loistavan lisäksi hienon tarinan, jossa on jännitystä, hauskoja hahmoja ja ennen kaikkea romantiikkaa. Myönnän olevan luita ja ytimiä myöten romantikko, ja tässäkin elokuvassa minun sydän sai romantiikka pläjäyksen. En tajua, miten jotkut eivät siedä kliseisiä romanttisia juttuja, nehän ovat parhaita, koska ne toimivat JOKA KERTA. Voi tulevaa miestäni ;)

Käy katsomassa leffan virallisia sivuja ja katso alla oleva video. Se vei minun sydämeni täydellisesti.


sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Oscar Gaala 2011

2 viikon päästä valmistellaan kuumeisesti Oscar Gaalaa niin Los Angelesissa kuin minunkin kotona. Kaiken pitää olla kunnossa kun 28.2 klo: 01.00 alkaa odotettu RED CARPET. 

Punaisen maton puvut Suomessa kommentoivat Maria Veitolan kanssa Arman Alizad ja Mikael Hytönen. Virallisen Oscar Gaalan kommentoivat Jussi Heikelä, ohjaaja Lauri Nurksen, käsikirjoittaja-ohjaaja  Paavo Westerberg ja Nelosen elokuvista vastaava tuottaja Mikko Aromaa. Ainakin nyt saadaan tietää mitkä elokuvat ovat Suomen elokuvatekijöiden suosikit.




Olen nyt valvonut viimeiset 6 vuotta Oscar Gaala yön ja suosittelen sitä kaikille. Ei ole todellakaan sama katsoa aamulla tekstitvstä, että kukas sen ja sen Oscarin vei. EI TODELLAKAAN. Tähän asti olen joutunut turvautumaan tekstiviesti kommentointiin ystävieni kanssa Oscar – yönä, mutta en tänä vuonna, sillä valvojaiset järjestetään minun luonani ;)

Eli te, jotka valvotte ensimmäistä Oscar Gaalaa, kerron lyhyesti Gaalan kulun. Ensin noin klo: 01.00 alkaa RED CARPET eli punainen matto, jossa päästään katselemaan juhlamuotia amerikkalaisten juontajien kanssa. Punainen matto kestää kaksi tuntia, jonka jälkeen alkaa itse palkinto Gaala.
Itse seuraan ainakin näiden kaunottarien pukumuotia:

    * Anne Hathaway
    * Nicole Kidman
    * Natalie Portman
    * Kristen Stewart
    * Sandra Bullock
    * Carey Mulligan
    * Hilary Swan
    * Kate Winslet
    * Meryl Streep
    * Charlize Theron
    * Marion Cotillard
    * Penelope Cruz
    * Angelina Jolie
    * Reneé Zellweger
    * Tilda Swinton
    * Amy Adams
    * Reese Witherspoon
    * Katie Holmes jne.

Ja tottakai tarkkailen unelmamiehiäni: Gerard Butleria, Hugh Jackman, Colin Firth, Chris Nolan, George Clooney, Robert Pattinson, Pattrick Dempsey, Christian Bale. AUTSH ;)


Gaalan juontavat tänä vuonna ihana Anne Hathaway ja komea James Franco. Palkintojen jakojen ohella esitellään Parhaan Elokuvan ehdokkaat, muistellaan joukosta poistuneita tähtiä, kuunnellaan Paras Laulu- ehdokkaat ja katsotaan hauskoja väliaika esityksiä. Tärkeimmät palkinnot, eli Paras Mies- ja Naispääosa sekä Paras Elokuva jaetaan viimeisen tunnin aikana eli noin klo: 06.00-07.00 Suomen aikaan. 

Itse olen nähnyt (toivottavasti ) nämä elokuvat:
  * Kuninkaan Puhe
  * Tangled (14.2)
  * Toy Story 3
  * Kova kuin kivi (18.2)
  * Liisa Ihmemaassa (ennen Gaalaa)
  * The Social Network (ennen Galaa)
  * Inception
  * Black Swan (Gaalan jälkeen, pirhana :( )

Kaikki vuoden 2011 ehdokkaat: (alleviivatut ovat omia veikkauksiani)

Paras Elokuva                                                                                       
    * Black Swan
    * Taistelija
    * Inception
    * The Kids Are All Right
    * Kuninkaan puhe
    * 127 tuntia
    * The Social Network
    * Toy Story 3
    * Kova kuin kivi
    * Winter’s Bone

Paras Ohjaus                                                            
    * Darren Aronofsky – Black Swan
    * David O. Russell – Taistelija
    * Tom Hooper – Kuninkaan puhe
    * David Fincher – The Social Network
    * Joel Coen ja Ethan Coen – Kova kuin kivi

Paras Miespääosa                                                                               
    * Javier Bardem – Biutiful
    * Jeff Bridges – Kova kuin kivi
    * Jesse Eisenberg – The Social Network
    * Colin Firth – Kuninkaan puhe
    * James Franco – 127 tuntia

Paras Naispääosa                                                                                
    * Annette Bening – The Kids Are All Right
    * Nicole Kidman – Rabbit Hole
    * Jennifer Lawrence – Winter’s Bone
    * Natalie Portman – Black Swan
    * Michelle Williams – Blue Valentine

Paras Miessivuosa                                                                              
    * Christian Bale – Taistelija
    * John Hawkes – Winter’s Bone
    * Jeremy Renner – The Town
    * Mark Ruffalo – The Kids Are All Right
    * Geoffrey Rush – Kuninkaan puhe

Paras Naissivuosa                                                                               
    * Amy Adams – Taistelija
    * Helena Bonham Carter – Kuninkaan puhe
    * Melissa Leo – Taistelija
    * Hailee Steinfeld – Kova kuin kivi
    * Jacki Weaver – Animal Kingdom

Paras Animaatio                                                                                  
    * Chris Sanders ja Dean DeBlois – Näin koulutat lohikäärmeesi
    * Sylvain Chomet – L'Illusionniste
    * Lee Unkrich – Toy Story 3

Paras Vieraskielinen elokuva                                                                                      
    * Biutiful (Meksiko)
    * Kynodontas (Kreikka)
    * Kosto (Tanska)
    * Incendies (Kanada)
    * Hors-la-loi (Algeria)

Paras Alkuperäinen käsikirjoitus                                                                                
    * Mike Leigh – Vuosi elämästä
    * Scott Silver, Paul Tamasy ja Eric Johnson jne. – Taistelija
    * Christopher Nolan – Inception
    * Lisa Cholodenko ja Stuart Blumberg – The Kids Are All Right
    * David Seidler – Kuninkaan puhe

Paras Sovitettu käsikirjoitus                                                           
    * Danny Boyle ja Simon Beaufoy – 127 tuntia
    * Aaron Sorkin – The Social Network
    * Michael Arndt (käsikirjoitus); jne – Toy Story 3
    * Joel Coen ja Ethan Coen – Kova kuin kivi
    * Debra Granik ja Anne Rosellini – Winter’s Bone

Paras Lavastus                                                                                      
    * Robert Stromberg ja Karen O'Hara – Liisa Ihmemaassa
    * Stuart Craig ja Stephenie McMillan – Harry Potter ja kuoleman varjelukset (1. osa)
    * Guy Hendrix Dyas, Larry Dias ja Doug Mowat – Inception
    * Eve Stewart ja Judy Farr – Kuninkaan puhe
    * Jess Gonchor ja Nancy Haigh – Kova kuin kivi

Paras Kuvaus                                                           
    * Matthew Libatique – Black Swan
    * Wally Pfister – Inception
    * Danny Cohen – Kuninkaan puhe
    * Jeff Cronenweth – The Social Network
    * Roger Deakins – Kova kuin kivi

Paras Puvustus                                                                                    
    * Colleen Atwood – Liisa Ihmemaassa
    * Antonella Cannarozzi – Rakkautta italialaisittain
    * Jenny Beavan – Kuninkaan puhe
    * Sandy Powell – The Tempest
    * Mary Zophres – Kova kuin kivi

Paras Dokumentti                                                                               
    * Banksy ja Jaimie D'Cruz – Exit through the Gift Shop
    * Josh Fox and Trish Adlesic – Gasland
    * Charles Ferguson ja Audrey Marrs – Inside Job
    * Tim Hetherington ja Sebastian Junger – Restrepo
    * Lucy Walker ja Angus Aynsley – Waste Land

Paras Lyhytdokumentti                                                                    
    * Jed Rothstein – Killing in the Name
    * Sara Nesson – Poster Girl
    * Karen Goodman ja Kirk Simon – Strangers No More
    * Jennifer Redfearn ja Tim Metzger – Sun Come Up
    * Ruby Yang ja Thomas Lennon – The Warriors of Qiugang

Paras Leikkaus                                                                                      
    * Andrew Weisblum – Black Swan
    * Pamela Martin – Taistelija
    * Tariq Anwar – Kuninkaan puhe
    * Jon Harris – 127 tuntia
    * Angus Wall ja Kirk Baxter – The Social Network

Paras Maskeeraus                                                                              
    * Adrien Morot – Barney's Version
    * Edouard F. Henriques, Gregory Funk ja Yolanda Toussieng – The Way Back
    * Rick Baker ja Dave Elsey – The Wolfman

Paras Musiikki                                                                                      
    * John Powell – Näin koulutat lohikäärmeesi
    * Hans Zimmer – Inception
    * Alexandre Desplat – Kuninkaan puhe
    * A.R. Rahman – 127 tuntia
    * Trent Reznor ja Atticus Ross – The Social Network

Paras Laulu                                                               
    * "Coming Home" – Country Strong
    * "I See the Light" – Tangled
    * "If I Rise" – 127 tuntia
    * "We Belong Together" – Toy Story 3

Paras Lyhytanimaatio                                                                        
    * Teddy Newton – Day & Night
    * Jakob Schuh ja Max Lang – The Gruffalo
    * Geefwee Boedoe – Let's Pollute
    * Shaun Tan ja Andrew Ruhemann – The Lost Thing
    * Bastien Dubois – Madagascar, carnet de voyage

Paras Lyhytelokuva                                                                            
    * Tanel Toom – The Confession
    * Michael Creagh – The Crush
    * Luke Matheny – God of Love
    * Ivan Goldschmidt – Na Wewe
    * Ian Barnes ja Samantha Waite – Wish 143

Paras Äänitehosteet                                                                          
    * Richard King – Inception
    * Tom Myers ja Michael Silvers – Toy Story 3
    * Gwendolyn Yates Whittle ja Addison Teague – Tron: Perintö
    * Skip Lievsay ja Craig Berkey – Kova kuin kivi
    * Mark P. Stoeckinger – Unstoppable – pysäyttämätön

Paras Äänitys                                                           
    * Inception
    * Kuninkaan puhe
    * Salt
    * The Social Network
    * Kova kuin kivi

Paras Erikoistehosteet                                                                      
    * Liisa Ihmemaassa
    * Harry Potter ja kuoleman varjelukset (1. osa)
    * Hereafter
    * Inception
    * Iron Man 2

Lisää Oscar Gaala huumaa virallisesta sivustosta: OSCARS 2011

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ku-kuninkaan puhe

Oscar-gaala lähestyy rakkaat ystävät ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen saamassa tärkeät ystäväni ympärilleni jännittämään kanssani palkintojen jakoa. Kunnon valvojaiset pystyyn! :)

Päätimme kaverieni kanssa, että ennen Oscar-gaalaa on katsottava ainakin ne elokuvat, jotka ovat ehdokkaina ja varsinkin ne elokuvat, jotka ilmestyvät ennen 27.-28.2 välistä yötä. Eniten minua harmittaa, etten näe Black Swania, josta Natalie Portman on saanut pääosa-ehdokkuuden. ARG!
 
No onneksi pystyin katsomaan Kuninkaan puheen eilen. Tällä kertaa nautin omasta seurasta, sillä kukaan ei vapaaehtoisesti lähtenyt kanssani katsomaan ja osalla oli tärkeitä menoja. Näin pystyin ainakin nauttimaan Colin Firthin ihanasta karismasta, hymystä ja silmistä ihan yksikseni. ;)



12 ehdokkuutta kerännyt Kuninkaan puhe on ollut viime vuoden puhutuimpia elokuvia, ja se on täysin Colin Firthin ja Geoffrey Rushin saumattomasta dialogista ja loistavasta kemiasta. Ei siis tarvitse minulta kysyä, keille menevät miesten pääosa- ja sivuosa- Oscarit. 

Elokuva kertoo nykyisen Englannin kuningatar Elisabethin isästä, kuningas George VI:sta. Georgella on änkyttämisestä johtuva esiintymiskammo, joka aiheuttaa usein kiusallisia tilanteita.  Hän kokeilee vaimonsa tukemana erilaisia hoitokeinoja tuloksetta. George on sopeutunut ominaisuuteensa vuosien saatossa, ja osaa elää sen kanssa. Lapsille iltasatua kertoessa änkyttäminen hukkuu kertomukseen pieninä taukoina. George edustaa kuitenkin Englannin kruunua ja joutuu puhumaan julkisesti isänsä huonon kunnon takia. Änkytykselle on tehtävä jotain ja Elisabeth alkaa etsiä puheopettajaa miehelleen. Hän löytääkin suorapuheisen Lionel Loguen, joka tekee kaiken omien sääntöjensä mukaan. Mutta mitä käy, kun uusi potilas onkin kuninkaallinen?


 Lionel Logue on vanha näyttelijä, jolla ei ole ollut rooleja mies muistiin. Sodan aikana hänen tehtävänään oli saada järkyttyneet sotilaat jälleen puhumaan. George ei ole ensin kovinkaan vakuuttunut Lionelin taidoista ja tekniikoista ja poistuu pahoitellen ensimmäisestä tapaamisesta. Kuluu jonkin aikaa, ja pian tuleva kuningas tajuaa Longuen saavuttaneen hänessä jotain. Lionel oli nauhoittanut tapaamisessa erikoiselle tekniikalla Georgen puhetta, jonka seurauksena hän oli puhunut änkyttämättä Shakespearen Hamletin kuuluisimman kohtauksen. Kuninkaallistenkin täytyy joskus myöntää tappionsa ja nielemään ylpeytensä rahvaan edessä. Alkaa kuukausia kestävä harjoittelu, johon kuuluvat kirosanat, hermostumiset sekä Piippolan vaarin- sävel.

Kuninkaallisessa monarkiassa tapahtuu muutoksia, sillä Georgen isä kuolee ja valta siirtyy vanhimmalle pojalle, Edwardille. Ongelmilta ei vältytä, sillä Edward on päättänyt naida rakastajattarensa, eronneen Rouva Wallis Simpson. Valtaa nousseen kuninkaan on tehtävä valinta, kruunu vai rakkaus?  Anglikaaninen kirkko ja kuningasperhe eivät hyväksyneet uutta kuningatarta, jolloin Edward päätti luovuttaa kruunun George veljelleen.  Lionelin ja Georgen harjoitukset ovat sujuneet hyvin, mutta miten käy, kun Georgen hartioille sysätään hallitsijan paineet ja ovella kolkuttava sota Saksaa vastaan? Pystyykö hän pääsemään änkytyksen ja esiintymispelkonsa yläpuolelle, vai joutuuko kansa pettymään uudelleen kuninkaaseen? Uskaltavatko ystävykset nousta pelkojensa ylpuolelle?



Elokuva kuvastaa hienosti kahden eri säätyluokkaisen ihmisen ystävyyttä ja elämäntarinaa. Esiintymiskammosta pääsee eroon hyvien ystävien ja harjoittelun avulla. Maailmassa ei saa olla mitään, mikä estää meitä elämästä. Heikosta ominaisuudesta täytyy tehdä muiden ominaisuuksien avulla vahva.

Elokuvan näyttelijäkaartiin kuuluvat edellä mainittujen Colinin ja Geoffren lisäksi Helena Bonham Carter, joka esittää kuningatar Elisabethia. Ei uskoisi, että kyseessä on kaikkien rakastama Bellatrix Lestrange. Tarkkasilmäiset ja Ylpeys ja ennakkoluulo- tv-sarjan fanit bongasivat Lionelin kauniin vaimon, jota esittää Colin Firthin entinen tyttöystävä Jennifer Ehle alias Elizabeth Bennet. :) Elokuvassa esiintyi niin monia Englannin huippunäyttelijöitä, että välillä joutui miettimään, että missäs muussa elokuvassa on ollut.

Suosittelen elokuvaa kaikille, sillä kaikilla on jonkinlainen esiintymiskammo ja se paranee vain harjoittelemalla. Minä joudun aina kamppailemaan oman kammoni kanssa kurssien alussa, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen tajuan, että ei minulla ole mitään pelättävää. Minulla on muiden ohjaajien tuki takana, aina.

Omistankin tämän arvostelun ihanille kollegoilleni, joita ilman työpäiväni olisivat harmaita ja tylsiä, ja joiden ansiosta uskalla astua luokan eteen aina vain rennommin ;)