sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Oscars 2016




Tämän vuoden Oscar-leffoista olen nähnyt vain murto-osan. Syyksi voin sanoa ihan työt pääkaupunkiseudulla, mutta lähimmäisen sairastuminen on laittanut elämän prioriteetit uuteen järjestykseen. Huomasin kuitenkin muutama päivä sitten, että astuessani elokuvateatteriin, tunsin palanneeni pitkästä aikaan kotiin. < 3

Täytyy siis odotella elokuvien julkaisuja leffavuokraamoon, mutta onneksi Tennari näyttää pitkäänkin elokuvia ohjelmistossa, joten pitää suunnitella muutama leffapäivä pääkaupunkiin!

En pysty valvomaan koko Oscar- yötä tänä vuonna, mutta ajattelin heräillä siinä klo: 4.00 ja katsoa gaala loppuun. Onneksi ystäväni täyttävät WhatsAppin viesteillä, että pysyn tilanteessa mukana < 3

Mukavaa elokuvamaailman tärkeintä päivää kaikille!
Lähetys alkaa Yle Teemalla 29.2 klo: 2.00 alkaen Punaisella matolla!

Tässä siis eniten ehdokkuuksia keränneet leffat tänä vuonna:

  • THE REVENANT - 12 ehdokkuutta (nähty)
  • MAD MAX - FURY ROAD - 10 ehdokkuutta
  • THE MARTIAN - YKSIN MARSISSA - 7 ehdokkuutta
  • THE BRIDGE OF SPIES - VAKOOJIEN SILTA - 6 ehdokkuutta
  • CAROL - 6 ehdokkuutta
  • SPOTLIGHT - 6 ehdokkuutta
  • THE BIG SHORT - 5 ehdokkuutta
  • STAR WARS - THE FORCE AWAKENS - 5 ehdokkuutta (nähty)
  • ROOM - 4 ehdokkuutta
  • THE HATEFUL EIGHT - 3 ehdokkuutta

En pysty valvomaan koko Oscar- yötä tänä vuonna, mutta ajattelin heräillä siinä klo: 4.00 ja katsoa gaala loppuun. Sitten pystyy vielä nukkumaan pari tuntia ennen kuin lähden iltavuoroon. < 3 

Mukavaa elokuvamaailman tärkeintä päivää kaikille!

Tässä listaa Oscar-ehdokkaista (tummennetut on omia veikkauksiani):

Paras elokuva
  • The Big Short
  • Vakoojien silta
  • Brooklyn
  • Mad Max: Fury Road
  • Yksin Marsissa
  • The Revenant
  • Room
  • Spotlight
Paras ohjaus
  • Adam McKay: The Big Short
  • George Miller: Mad Max: Fury Road
  • Alejandro Gonzales Iñarritu: The Revenant
  • Lenny Abrahamson: Room
  • Tom McCarthy: Spotlight
Sovitettu käsikirjoitus
  • Charles Randolph, Adam McKay: The Big Short
  • Nick Hornby: Brooklyn
  • Phyllis Nagy: Carol
  • Drew Goddard: Yksin Marsissa
  • Emma Donoghue: Room
Alkuperäinen käsikirjoitus
  • Matt Charman, Ethan & Joel Coen: Vakoojien silta
  • Alex Garland: Ex Machina
  • Pete Docter, Meg LeFauve, Josh Cooley, Ronnie Del Carmen: Inside Out
  • Josh Singer, Tom McCarthy: Spotlight
  • Andrea Berloff, Jonathan Herman, S. Leigh Savidge, Alan Wenkus: Straight Outta Compton
Paras miespääosa
  • Bryan Cranston (Trumbo)
  • Matt Damon (Yksin Marsissa)
  • Leonardo DiCaprio (The Revenant)
  • Michael Fassbender (Steve Jobs)
  • Eddie Redmayne (Tanskalainen tyttö)
Paras naispääosa
  • Cate Blanchett (Carol)
  • Brie Larson (Room)
  • Jennifer Lawrence (Joy)
  • Charlotte Rampling (45 vuotta)
  • Saoirse Ronan (Brooklyn)
Miessivuosa
  • Christian Bale (The Big Short)
  • Tom Hardy (The Revenant)
  • Mark Ruffalo (Spotlight)
  • Mark Rylance (Vakoojien silta)
  • Sylvester Stallone (Creed)
Naissivuosa
  • Jennifer Jason Leigh (The Hateful Eight)
  • Rooney Mara (Carol)
  • Rachel McAdams (Spotlight)
  • Alicia Vikander (The Danish Girl)
  • Kate Winslet (Steve Jobs)
Animaatio
  • Anomalisa
  • Inside Out
  • Late Lammas -elokuva
  • Marnie - tyttö ikkunassa
  • Boy & the World

Vieraskielinen elokuva
  • Embrace of the Serpent (Kolumbia)
  • Mustang (Ranska)
  • Son of Saul (Unkari)
  • Theeb (Jordania)
  • A War (Tanska)

Kuvaus
  • Carol
  • The Hateful Eight
  • Mad Max: Fury Road
  • The Revenant
  • Sicario
Leikkaus
  • The Big Short
  • Mad Max: Fury Road
  • The Revenant
  • Spotlight
  • Star Wars: The Force Awakens

Lavastus
  • Vakoojien silta
  • Tanskalainen tyttö
  • Mad Max: Fury Road
  • Yksin Marsissa
  • The Revenant

Puvustus
  • Carol
  • Cinderella
  • Tanskalainen tyttö
  • Mad Max: Fury Road
  • The Revenant

Maskeeraus
  • Mad Max: Fury Road
  • Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi
  • The Revenant

Musiikki
  • Vakoojien silta
  • Carol
  • The Hateful Eight
  • Sicario
  • Star Wars: The Force Awakens

Laulu
  • Earned It (Fifty Shades of Grey)
  • Manta Ray (Racing Extinction)
  • Simple Song #3 (Youth)
  • Til It Happens To You (The Hunting Ground)
  • Writing's On The Wall (007 Spectre)


Äänimiksaus
  • Vakoojien silta
  • Mad Max: Fury Road
  • Yksin Marsissa
  • The Revenant
  • Star Wars: The Force Awakens

Äänileikkaus
  • Mad Max: Fury Road
  • Yksin Marsissa
  • The Revenant
  • Sicario
  • Star Wars: The Force Awakens

Erikoistehosteet
  • Ex Machina
  • Mad Max: Fury Road
  • Yksin Marsissa
  • The Revenant
  • Star Wars: The Force Awakens


The Revenant


Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Miten paljon kosto voi ruokkia elämän voimaa ihmisessä? Silloin ihminen voi mennä vaikka läpi harmaan kiven saavuttaakseen oikeutetun koston rakkaimpiensa puolesta. Kosto on sana joka edustaa surua, kaipausta, tyydytystä mutta ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta. Tätä edustaa myös elokuva The Revenant.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Kapteeni Adrew Henryn (Domhnall Gleeson) joukot ovat olleet pitkään hankkimassa turkiksia elannoksi erämaan armoilla. Heidät on pitänyt hengissä ja oikeassa kurssissa erämaaopas Hugh Glass (Leonardo DiCaprio) intiaanipoikansa kanssa. Villieläinten lisäksi vaarallisen vireen matkaan tuovat paikallisen intiaanikansat, jotka eivät säästä yhtään henkeä omilla maillaan. Joukot joutuvat intiaanien hyökkäyksen kohteeksi ja saaliiksi jää valtaosa turkiksista ja miehistä. Joukkojen rippeet pakenevat intiaaneja pienellä laivaveneellä, mutta heidän on tehtävä pian päätös siitä, miten matkaa jatketaan.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Kapteenin joukkoineen piilottavat nahkat ja jatkavat matkaa määränpäähänsä Fort Lookoutille, jotta he pystyvät hankkimaan tarvittavat hevoset ja tarvikkeet nahkojen noutoon. John Fitzgerald (Tom Hardy) ei ole mielissään Glassin ja tämän pojan Hawkin (Forrest Goodluck) ajatuksista jatkaa matkaa ja laittaa kapuloita rattaisiin minkä ehtii. Ryhmä ei pysty pysähtymään kovin pitkäksi aikaa, sillä intiaanit ovat heidän perässään. Intiaanit etsivät kiihkeästi päällikön tytärtä, jotka valkoiset ovat siepanneet. Intiaanit eivät vain tiedä, että sieppaajat eivät ole amerikkalaisia vaan ranskalaisia, joiden kanssa intiaanit tekevät turkiskauppoja amerikkalaisten turkiksilla.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Kohtalo puuttuu peliin, kun eräänä varhaisena aamuna tarkkailu kävelyllä Glass kohtaa harmaakarhun. Glass raadellaan moneen kertaan ja on selvää, ettei mies tule selviämään pitkään. Kapteeni ei halua jättää opastaan metsään vaan päättää kuljettaa miestä mukana. Pian kapteeni joutuu kuitenkin tekemään raskaan päätöksen, Glassia ei pysy hengissä koko matkaa. Kapteeni pyytää kahta vapaaehtoista jäämään Glassin seuraksi viimeiseksi päiviksi ja hautaamaan hänet asianmukaisesti. Hawk jää isänsä luokse ja nuori Bridger (Will Poulter) jää myös auttamaan Glassia. Fitzgerald jää kahden nuoren kanssa Glassin seuraksi Kapteenin lupaaman palkkion takia, mutta pian mies juonii ajatuksensa uuteen uskoon.

Miten käy Hawkin ja Glassin? Kenet Fitzerald pettää? Löytävätkö metsästäjät määränpäänsä ja pääsevätkö Fitzerald ja Bridger muiden luokse? Keneltä Bridgerin vesipullo löytyy? Löytävätkö intiaanit kadonneen tyttären ja kuka saa maksaa tämän kärsimyksistä? Löytääkö jokainen oman jumalansa? Onko kosto niin suloinen kuin ajatteltiin?


Elokuva on äärettömän hienosti kuvattu ja luonnon kauneus pääsee oikeuksiin erämaassa. Kauniilla maisemilla häivytetään petos, joka vie elokuvaa eteenpäin loppuun saakka. 

Leonardo DiCaprio tekee elämänsä roolin, siitä ei ole epäilystäkään. Jokainen tuskan huuto, kivun irvistys ja koston voimakas uho välittyy katsojalle suoraan ilman valheen häivähdystäkään. Oscar- pysti on menossa Leolle, vihdoinkin. Onhan hän jo monta vuotta havitellut palkintoa.


Tom Hardy ansaitsee sivuosasta palkinnon, niin vaikuttava hänen toimintansa Fitzeraldina on. Hän näyttää, miten raha ja omaetu vievät ihmistä eteenpäin, välittämättä lainkaan siitä, mitä esteitä tiellä olisi. Vaikuttavaa työtä, bravo!



The Danish Girl - Tanskalainen tyttö


Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie

Miten paljon ihminen ajattelee omaa minuuttaan? Kuinka moni ihminen viimeisen vuosisadan aikana on kokenut, että ei ole oma itsensä siinä sukupuolessa, johon on syntynyt? Kuinka moni olisi halunnut vaihtaa sukupuolta, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta? Miten paljon lääketiedettä on kehitetty, että nykypäivänä sukupuolenkorjaus leikkauksia pystytään tekemään? Näitä kysymyksiä Tanskalainen tyttö minussa herätti…

Eletään 1920-lukua, jolloin elämästä iloitaan ja juhlitaan pienistäkin syistä. Gerda (Alicia Vikander)  edustaa miehensä Einar Weignerin (Eddie Redmayne) rinnalla Kööpenhaminan taidegalleriassa, jossa on esillä Einarin maisematauluja, joita taiteilijapiirit rakastavat. Gerda on ylpeä miehestään, mutta haluaisi tuntea tuon saman arvostuksen omia töitään kohtaan. Hän joutuu tekemään töitä, jotka myyvät eniten, muttei töitä, joissa hän voisi näyttää osaamisensa. Pian heidän elämänsä kokee mullistuksen, josta itse tarina kertoo.

Gerda maalaa ystävättärestään, ballerina Ullan (Amber Heard) muotokuvaa, mutta ystävätär on myöhässä. Gerdan on saatava maalaus valmiiksi aikataulussa, kyseessähän olisi vain jalan maalauksesta. Säästääkseen aikaa, Gerda pyytää miestään pukemaan silkkisukat jalkaansa ja asettamaan tanssipuvun syliinsä oikeaan asentoon. Einar tekee työtä käskettyä, mutta hän tuntee pian säväyksen kauneutta kun pehmeä silkki kohtaan ihon. Tilanne ohitetaan nolostuneina nauruina kun Ulla yllättää pariskunnan. Einarille tapahtuma edustaa kuitenkin paljon enemmän kuin muutama siveltimen veto.

Einar ei viihdy juhlissa vaan tuntee olonsa vaivaantuneeksi. Gerda on kokenut jälleen vaistoinkäymisen taidegallerian edustajan kanssa ja haluaisi rentoutua tulevissa juhlissa. Vaimo keksii pian, että mitäpä jos Einar puettaisiin naisen vaatteisiin ihan huvikseen. Einar vastustelee ajatusta pitkään, mutta päättää hypätä leikkiin mukaan. Hän opettelee käyttäytymään kuin nainen, kävelemään kuin nainen, elehtimään kuin nainen ja jopa puhumaan naismaisesti. Gerda kutsuu uutta tuttavuutta Lilinä ja hänestää tulee Einarin salainen serkku.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Pariskunta saapuu juhliin jännittyneinä. Ihmiset ihmettelevät Gerdan ystävätärtä, eikä Ulla ole uskoa silmiään kun tajuaa kuka Lili on. Einar haluaa vetäytyä hetkeksi yksikseen istumaan ja huomaa pian, että häntä tuijottaa useampikin mies. Henrik (Ben Whishaw) haluaa tehdä lähempää tuttavuutta, mutta Lili pakenee portaikkoon. Tuoreet tuttavat vetäytyvät huoneeseen ja pian Lili huomaa flirttailevansa Henrikin kanssa ja suutelevan miestä. Gerda on ihmetellyt miehensä häviämistä ja löytää Henrikin ja Lilin  suutelemasta.

Einar pelästyy tilanteen kulkua ja lupaa, että Lili ei palaa heidän elämäänsä. Todellista luonnetta on kuitenkin vaikea vastustaa eikä aikaakaan kun Einarista kuoriutuu jälleen Lili.  Gerda tajuaa pian, että tilanne ei ole enää leikkiä vaan todeksi tullutta haavetta.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Onnistuuko Einar säilyttämään Lilin vain osana elämäänsä? Mitä tapahtuu kuin vanhat haavat aukaistaan? Saako Gerda insipiraationsa takaisin? Palaako taiteilijapariskunnan elämä enää entiseen? Mitä tapahtuu Henrikin kanssa? Pystyvätkö lääkärit auttamaan Einaria löytämään itsensä? Alkavatko ihmiset ihmetellä Einarin ja Lilin samankaltaisuutta? Tuleeko Einarista lopulta Lili?


Elokuva aiheutti paljon mietteitä ihmisen todellisesta minästä, joka asuu ihmisen sisällä. Joillakin todellinen minä eroaa täydellisesti siitä minästä, jota ihminen ulkoisesti on. Mutta miksi ihmisiltä pitäisi sitten kieltää oman minän saavuttaminen, jos se on lääketieteellisesti mahdollista? Nykyään se on mahdollista, mutta 1920- luvulla tilanne ei ollut niin yksinkertainen.

Eddie tekee roolinsa täydellisesti ja katsoja huomaa olevansa iloinen Einarin puolesta, kun Lili puhkeaa täyteen kukkaan. Eddiessä on paljon naismaisia ominaisuuksia ja ujo hymy kruunaa usean tilanteen tajuamaan, että tuo on Einarin todellinen minä. Uskomaton suoritus, bravo! Oscarin arvoinen, ehdottomasti!


Alicia on yksi uusista Hollywood nimistä, joka on tullut jäädäkseen tähtikaartiin. Ilman Alician Gerdaa elokuva ei olisi niin uskottava ja koskettava kuin mikä lopputulos nyt on. Alicia on yhdenvertainen Eddien kanssa ja loppukohtauksessa on jotain niin kaunista ja koskettavaa, että kyyneleitä ei pysty pidättämään. Alicia ansaitsee Oscarin sivuosasta, ehdottomasti!