lauantai 18. maaliskuuta 2017

Beauty and the Beast

Lähde: www.aceshowbiz.com/movie/

Kaunotar ja Hirviö on minulle ehkä rakkain Disney-animaatioista ja olin sekaisin onnesta kun kuulin, että siitä tehdään näyteltyversio. Muistan kuinka pienenä kulutimme lapsuudenystäväni Julian kanssa vhs-kasettia puhki, pelasimme tietokoneella peliä ja osasimme laulut ulkoa, muistatko Julia? ❤

Suurin osa ystävistäni arvostaa alkuperäistä elokuvaa yhtä korkealla kuin minä, mutta heidän odotukset uudesta versiosta eivät olleet korkealla. Onnistuin kuitenkin saamaan kaksi heistä mukaani ensi-iltaan vaikka minulle varoitettiin että heidän ennakkoluulot ovat paljon vahvemmat kuin omani. Hyväksyin tämän, koska olin innoissani ja odotin innolla näkemääni. Kuuntelin soundtrackia etukäteen ja tuijottelin Behind the Scenes- videoita hymyillen.

Kun kuulin ensimmäinen julkaistun biisin elokuvasta, joka sattui olemaan Beauty and the Beast John Legendin ja Ariana Granden laulamana, olin lumottu ja tiesin, että elokuva on jotain aivan ainutlaatuista.

Sitä se olikin, kaunis ja täynnä taikaa oleva versio, jonka voisin katsoa uudelleen heti. En kerro uusia juonivivahteita tai muutoksia, mutta kerron mistä pidin erityisesti. ❤Lohdutukseksi kuitenkin kaikille, elokuva seuraa hyvin tarkasti alkuperäistä animaatiota, mutta 40 lisäminuuttia tuovat ripauksen muutoksen tuuli… 😉

Tässä on kuitenkin muutama fakta, jotka jokaisen täytyy tietää alkuperäisestä animaatiosta 😉

  1. Angela Lansbury nauhoitti kuuluisan tanssiaiskohtauksen laulun yhdellä nauhoituksella. Tämä legenda lauloi kappaleen Kaunottaren ja Hirviön 25- vuotis juhlissa eikä yksikään ihminen säästynyt kyyneliltä ❤
  2. Kipolla oli alun perin vain yksi repliikki koko animaatiossa. Tekijät rakastuivat kuitenkin Kipon esittäjään, ja hänelle tehtiin suurempi rooli. Kipon repliikit piti esittää lumottu soittorasia
  3. Bellen hiusten siirtäminen pois otsalta siirrettiin valkokankaalle, koska Bellen esittäjä O’Hara teki niin nauhoittaessaan Bellen roolia
  4. Hirviön nimi on Adam, mutta sitä ei koskaan mainita elokuvassa
  5. Belle käyttää ainoana hahmona sinistä väriä kylässä, hirviö on taas linnassa ainoa joka käyttää tätä väriä
  6. Rouva Pannun nimen piti alun perin piti olla Rouva Kamomilla kuuluisan teen mukaan. Lumieren nimeksi taas mietittiin Monsier Chandelieria, kynttiläkruunun mukaan
  7. Kaunotar ja Hirviö oli ensimmäinen animaatio, joka sai Oscar-ehdokkuuden Parhaaksi elokuvaksi vuonna 1991. Tähän on yltänyt ainoastaan Pixarin Up- kohti korkeuksia animaatio.
  8. Piirtäjillä meni puoli vuotta piirtää kuuluisa Bellen ja Hirviön tanssikohtaus ❤
  9. Animaatio sai vaikutteita Wizard of Ozz ja Sound of Music- elokuvista
  10. Hirviön ulkomuoto muodostuu mm. leijonasta, puhvelista, sudesta ja gorillasta
  11. Human Again- kappale oli mukana alkuperäisessä animaation hahmotelmissa aina viime hetkiin saakka mutta se poistettiin. Myöhemmin tämä kohtaus lisättiin pidennettyyn dvd- juhlajulkaisuun vuonna 2002
  12. Könnin repliikit ovat täysin inspiraation tuotetta, joita näyttelijä kokeili äänityksissä
  13. Elokuvassa nähtävät hirviö patsaat ovat aikaisempia versioita Hirviö- hahmotelmista
  14. Animaation loppukohtauksessa käytetty savu on oikeata savua, ei piirrettyä!
  15. Oletko huomannut, että viimeisessä tanssikohtauksessa Prinssin ja Bellen tanssi on kopioitu suoraan Prinsessa Ruususen tanssikohtauksesta

RAKASTIN UUDESSA ELOKUVASSA:

Hirviö (Dan Stevens)
Lähde: www.aceshowbiz.com/movie/

Prinssin taustaa näytettiin ja kerrottiin paljon enemmän. Hirviön piirteet olivat paljon enemmän ihmismäisemmät kuin animaatiossa, mutta ei se juurikaan haitannut. Mietin elokuvan jälkeen, että miten paljon Dan on tehnyt töitä roolinsa eteen äänellisesti, koska hän puhuu ja laulaa lähes koko elokuvan tummalla vivahteella. Puvustuksen suhteen on varmasti joutunut tekemään paljon töitä, koska kuulemma mies käveli koko elokuvan produktion ajan korotetuilla kengillä.

Hirviö oli saanut oman kappaleensa ja soundtrackilla sen esittää Danin lisäksi Josh Groban. Tämä kohtauksesta tuli mieleen Oopperan kummitus omassa huoneistossaan ja kaikki tietävät, että tässä vaiheessa sydämeni oli pakahtua ihastuksesta. Todella hieno kohtaus, rakastuin siihen todella. Myös kirjasto-kohtaus on yksi suosikeista Hirviön kohdalla!

Hirviön puhui enemmän ja välillä koomiset lausahdukset saivat yleisön puhkeamaan nauruun. Dan ansaitsee pelkkää suitsutusta, on tehnyt loistotyötä.

Belle (Emma Watson)
Lähde: www.aceshowbiz.com/movie/

Nuori nainen pienessä kylässä, jossa jokainen erikoisesti käyttäytyvä saa aikaan ihmetystä ja puheita. Emma vaikutti paljon oman roolihahmonsa nykyaikaistamiseen. Tästä huomaa viimeistään, miten paljon nainen paneutui työhönsä, kuka olisi välttämättä keksinyt, että Belle itse on vanhanaikainen insinööri, joka tekee kaikkensa antaakseen itselleen enemmän aikaa lukemisella ja mielensä avartamiselle. Hän näytti, että nainen voi pärjätä itse ja olla rohkeasti oman tiensä kulkija ja tarttua rohkeasti ongelmiin eikä paeta niitä. Hän hoitaa taloutta ja auttaa isään Mauricea (Kevin Kline) rakentamaan kauniita soittorasioita äitiä muistaen.

Lauluosuuksista olin erittäin yllättynyt, koska pelkäsin että tämä voisi mennä Emmalla liian yrittämisen puolelle. Miettikää itse hypätä Bellen saappaisiin, jonka lauluääni on iskostunut 90- luvun lapsien päähän, ei ole ehkä helpoin homma.

Olen ylpeä Emmasta, joka nykyaikaisti Belleä hellällä kädellä ja jonka aito hymy on iloa silmälle. Voin vain kuvitella millaista on ollut esittää ihailua Be my guest- laulun soidessa, kun edessä on ollut ainoastaan valon säihkettä ja vihreää taustaa.

Gaston (Luke Evan)
Lähde: www.aceshowbiz.com/movie/

Mistä voin edes aloittaa kehumisen Luke Evansin kohdalla, mies on täydellisistä täydellisin pahis tässä elokuvassa. Luke sopisi hyvin Hirviöksi, mutta hänen luontainen pahistyylinsä on lyömätön. Hän kertoi haastattelussa, että Gastonin esittäminen oli luonnollista hänelle, koska hän pystyi käyttämään omia tunteitaan enemmän kuin osasi arvatakaan. Ja sen HUOMAA KAIKESTA, peilikohtaus on jotain niin loistavaa, ettei mitään rajaa. Luken ääni on jotain sellaista, joka saa minun ihokarvat selässä nousemaan.

Gaston on saanut hieman enemmän syvyyttä hahmoonsa ja siitä auttaa ehdottomasti Töpön hahmo, josta on tehty astetta hauskempi ja merkittävämpi. Töppö kulkee Gastonin perässä kuin varjo kuten animaatiossa, mutta Luken ja Josh Gad välinen kemia on tallentunut hienolla tavalla elokuvaan eikä heidän touhuilleen voi olla kuin hymyilemättä.

Gaston on ehdottomasti elokuvan kirkkain tähti!

Lumiere (Ewan McGregor), Könni (Ian McKellen), Rouva Pannu (Emma Thompson) ja Kippo (Nathan Mack), Plumette (Gugu Mbatha-Raw) sekä Madame (Audra McDonald ) ja Maestro Cadenza (Stanley Tucci)
Lähde: www.aceshowbiz.com/movie/

Hahmot ovat modernisoituja tähän elokuvaan sopiviksi ulkonäöllisesti ja sopivat kuin hansikkaat linnan ympäristöön. Voin vain kuvitella millainen työ on ollut nämä hahmot piirtää ja hahmotella tietokoneiden avulla yli kaksi tuntia kestävään elokuvaan, syvä kunnioitus tekijöitä kohtaan.
Jos hahmot eivät ole vielä alkumetreillä saaneet sinua vanginneet, odota Be My Guest- kappaletta. TAJUNTASI RÄJÄHTÄÄ TAATUSTI, niin kaunista kohtausta ei ole vähään aikaan nähty valkokankaalla!

Erityisesti rakastuin uusiin hahmoihin Madame ja Maestro Cadenzaan eli linnan laulajattareen ja pianistiin. Madamea esittävä Audran ensimmäinen laulu saa korvat herkiksi ja ihmettelemään, miksi en ole aikaisemmin kiinnittänyt tähän Broadway tähteen huomiota ❤

Lavastus ja puvustus
Lähde: www.aceshowbiz.com/movie/

Elokuva on ehdottomasti yksi kauneimmin lavastetuista tarinoista. Kylän pienet yksityiskohdat ovat uskottavia ja tuntuu kuin tuollainen kylä todella olisi jossain. Linna ja sen sisällä olevat taianomaiset vivahteet saavat katsojan vaan tuijottamaan lumoutuneena. Viimeistään tanssikohtauksessa kaikki loksahtaa paikalleen ja kyyneleet virtaavat poskille ❤ Kynttiläkruunut hehkuvat ja kimaltavat, seinät luovat historiaa ympärilleen ja päälle ripaus taikaa, tarvitaanko mitään muuta?

Hahmojen puvustukset vaihtelevat historiallisista peruukeista nykyaikaisiin housu-hame yhdistelmiin häiritsemättä tarkoin harkittua kokonaisuutta.

Musiikki
Elokuvan sydän ja henki. Kappaleisiin rakastuu uudelleen tämän elokuvan myötä ja haluaa kuunnella alkuperäisiä kappaleita jälleen kerralla. Uudet tulkinnat saavat uudet sukupolvet, mutta sukupolvet voidaan sulauttaa yhteen ilman ongelmia ja siksi rakastan Disney – elokuvia. ❤

Tässä elokuvan biisi vuodelta 1991 ja 2017, saatte itse päättää kummasta pidätte enemmän ❤




Tähän on hyvä lopettaa, nauttikaa ja rakastakaa tätä uutta elokuvaversiota yhtä paljon kuin minä ❤

tiistai 14. maaliskuuta 2017

LaLaLaLaLa Land

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Jokainen näyttelijän työstä unelmoiva ihminen kestää monia erilaisia castingeja, joiden aikana tuntevat olevansa maailman huonoin näyttelijä. Kadulla kävellessä tunnistaa kuuluisan näyttelijän ja miettii, kuinka hän on saavuttanut paikkansa elokuvabisneksestä. Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat eivätkä aiheuta näkyviä tuloksia elämässä tai pankkitilillä, mutta unelmat ovat silti elossa. Kuulostaako tutulta…

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Mia (Emma Stone) työskentelee elokuvastudioiden kahvilassa, jossa hän päivittäin näkee kuuluisia näyttelijättäriä ja haaveilee tähteydestä. Hän on käynyt useita roolitus castingeja lävitse, mutta mikään ei ole tuntunut ottavan tuulta alleen. Mia on panostanut esityksiin, mutta häntä ei ole pidetty mitenkään erikoisena. Tämä ei ole kuitenkaan saanut nuorta naista luovuttamaan unelmiensa suhteen.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Sebastien (Ryan Gosling) on lahjakas jazz-pianisti, joka tavoittelee unelmaansa tekemällä satunnaisia töitä baareissa tunnelman luojana. Sebastian haluaa perustaa oman jazz-baarin.  Nyt hän asuu jazz-aiheisten esineidensä kanssa pienessä asunnossa. Sebastien aikoo saavuttaa baarinsa, tavalla tai toisella.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Mia ja Sebastien törmäävät useita kertoja lyhyen ajan sisällä ja molemmat näyttävät luonteensa ”parhaat” puolensa toiselle. Jokin kuitenkin kliksahtaa heidän välillään. He kannustavat toisiaan unelmiensa toteutumiseen ja elävät täysillä vastoinkäymisistä huolimatta. Pian onni potkaisee Sebastiania ja hän pääsee yhtä pykälää edemmäs unelmaansa ystävänsä Keithin (John Legend) bändin pianistina. Bändi vie Sebastienin kiertueelle eikä yhteistä aikaa Mian kanssa tahdo löytyä. Mia odottaa miestään ja omaa onneansa, mutta odottaako hän turhaan?

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Toteutuuko Mian unelma? Pysyvätkö Mia ja Sebastien yhdessä? Toteutuuko Sebastienin unelma jazz-baarista? Onko uusille unelmille tilaa? Miksi Mia vuokraa pienen teatterin? Mistä Sebastien myöhästyy? Kenen puhelinsoitto muuttaa kenenkin elämän? Mikä on todellinen unelma? Kuka saavuttaa sen ja millä hinnalla?

Odotin elokuvaa erityisesti siitä syystä, että kyseessä oli musikaali. Rakastan musikaaleja, koska ne sykkivät elämää, vivahteita, tanssia ja mieletöntä musiikkia. Hyvä juonikin tuo kirsikan kakun päälle.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

La La Land oli lievästi pettymys minulle. Musikaalisia kohtauksia oli ja julisteissa nähty tanssikohtaus pääparin kesken oli hieno ja näyttävä, mutta elokuvassa on vain muutama kohtaus, jotka jäivät tämän kohtauksen lisäksi mieleeni.  Lauluosuuksia oli muutama, jotka tekivät vaikutuksen mutta siltikin joudun miettimään useampaan kertaa muistaakseni niistä ed3es melodiaa.

Pääparin panostus näkyy kyllä valkokankaalla, mutta siltikin jokin jäi puuttumaan. Emman ja Ryanin välillä ei ollut sellaista yhteyttä, joka olisi kantanut katsojalla saakka. Ryanin pianonsoitto- ja Emman yksittäiset casting- kohtaukset olivat loistavia esimerkkejä tähtien osaamisesta, mutta ne olivat yksittäisiä pisaroista suuressa meressä.

Viimeiset kohtaukset olivat kauniita ja näyttäviä, mutta ne eivät korvanneet muuta keskinkertaisuutta. Emma sai odotetusti Oscarin roolistaan, mutta olen sitä mieltä, että tämä ei ollut Emman paras roolisuoritus, se on vasta tulossa. Ryankin odottaa vielä suurta rooliaan, mutta Leonardo odotti myös pitkään ;) John Legend oli ihana mauste elokuvaan, sillä kun tämä mies alkaa laulaa, kylmät väreet ovat taattuja selässäni! ❤

Erityiskiitos täytyy sanoa värikäsittelijöille ja kuvaajalle. Elokuva ei välttämättä juonellisesti tai sisällöllisesti ollut erikoinen, mutta elokuva näytti erityisen kauniilta. ❤


Lion

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Maailmassa on miljoonia lapsia, jotka ansaitsevat paremman elämän orpouden ja kurjuuden keskeltä. Pieni osa heistä pääsee uuteen perheeseen ja toivottavasti onnellisempaan tulevaisuuteen, mutta mitä jos lapsi revitään juurilta väkisin ikävien yhteen sattumusten seurauksena….

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Nuori Saroo (Sunny Pawar) odottaa veljeänsä Guddua (Abhishek Bharate) uuteen seikkailuun. Tällä kertaa edessä on varastaa hiiliä myyjille, jotta perhe saa taas juotua muutaman kupillisen maitoa. Pojat saavat maitopussit ja he suuntaavat kotiin äidin ja pikkusiskon luokse. Äiti tekee töitä kivenkerääjänä ja isoveli yövuoroja pellolla, joten Saroon tehtäväksi jää pikkusiskosta huolehtiminen. Saroo haluaa kuitenkin nyt veljen mukaan pellolle. Veli tekee valinnan, joka muuttaa koko perheen elämän.

Saroo päätyy monien vaiheiden jälkeen pahamaineiseen orpokotiin. Kukaan ei ole tähän mennessä ymmärtänyt Saroota, koska pieni poika puhuu erilaista murretta eikä osaa kuin sanoa kotipaikkansa nimen. Nyt hänet on löytänyt adoptiotoimiston nainen, joka tunnisti pojan kuvan lehdestä. Pojan perhettä on yritetty etsiä 150 miljoonan lukijan kautta, mutta kukaan ei ole vastannut ilmoitukseen. Saroo on saanut uuden perheen Australiasta ja poika aloitta englanninkielen opiskelun pienen askelin ennen muuttoa.  Lento kohti Australiaa on edessä ja Intia jää taakse.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Lentokentällä ovat Saroota vastassa John ja Sue Brierley (David Wenham ja Nicole Kidman), jotka ottavat pienen lapsen vastaan mitä lämpimimmin koala-pehmolelun kanssa. Alkaa uuden elämän opettelu uudessa perheessä ja kodissa. Kaikki on erilaista, mihin Saroo on tottunut. Vuoden kuluttua Saroo saa adoptioveljen Mantoshin, jonka kanssa elämä on huomattavasti haasteellisempaa kuin Saroon.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Kuluu useita vuosia ja Saroo (Dev Patel) opiskelee yliopistossa yhdessä tyttöystävänsä Lucyn (Rooney Mara) kanssa. Saroo on tyytyväinen elämäänsä, mutta silti hänestä tuntuu että jokin osa puuttuu hänen elämästään. Mies alkaa käydä läpi Intian karttoja ja junaratoja, jotta hän pääsisi käsiksi menneisyyttään.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/

Löytääkö Saroo menneisyytensä? Miksi hän joutui junaan pienenä? Löytääkö hän vastauksia vai ainoastaan kysymyksiä? Kuinka monta haamua hän joutuu kohtaamaan ennen määränpäätään? Löytääkö Saroo kotiin? Onko kotona vastassa vain surua?

- - -

En ole itkenyt koskaan näin paljon elokuvateatterissa, kun tämä elokuva loppui. Lopputekstien kohdalla kyyneleet vuotivat edelleen ja kun tapasin ystäväni elokuvan jälkeen, en pystynyt kertomaan tuntemuksista ilman äänen värisemistä tai kyyneleitä.

Tämä kertoo varmasti siitä, että elokuva teki minuun vaikutuksen, suuremman kuin ehkä osaan kertoakaan. En halua paljastaa, miten elokuva päättyy mutta kyyneleiltä et pysty välttymään.
Elokuva on ennen kaikkea tarina urheasta, pienestä pojasta, jonka nimi on ennen kaikkea enne ❤