sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Oscar-Gaala 2017

Lähde: Academy Awards

Taas on se aika vuodesta kun Hollywood hiljenee ja katsee kiinnittyvät Academy Awardseihin. Tähdet pukevat yllensä ylellisiä pukuja ja asusteita. Punainen matto on imuroitu miljoonaan kertaan, shamppanjat on laitettu jäihin ja turvamiehien nappikuulokkeisiin on vaihdettu patterit. 😉

Olen katsonut Oscar-gaalaan monia vuosia, eikä tämäkään vuosi tee siihen poikkeusta. Huomenna on kuitenkin työpäivä, joten punainen matto jää osaltani nyt katsomatta, mutta itse gaalaa herään katsomaan.

Kiitos Ylen, saamme nauttia tästä tapahtumasta jälleen suorana lähetyksenä Yle Teema kanavalta klo: 2.00 alkaen Punaisella matolla.
Virallinen gaala alkaa sen jälkeen klo: 3.30 ja jatkuu aamu kahdeksaan saakka. ❤

Onneksi punaisen maton kuvat näkyvät hyvinkin pian eri muotisivuistoilla ja ystäväni pitävät minut ajantasalla, joten en koe jääväni paitsi mistään. 😃

Elokuvista olen nähnyt vain murto-osan ja viimeksi tänään kävin katsomassa Lion ja La La Land- elokuvat. Niistä kirjoitan hieman myöhemmin, mutta Lion vei sydämeni täydellisesti, en ole ikinä itkenyt niin paljon elokuvissa. Toinen elokuva on saanut tänä vuonna eniten ehdokkuuksia, mutta rehellisesti sanottuna en ole varma, mitä mieltä olin elokuvasta. Annetaan muutama päivä hieman hautua ja sitten kirjoitan mitä koin 😃

Tässä ehdokaslista, johon merkitsen suosikit ja omat veikkaukseni, katsotaan meneekö mikään oikein. 😉

Upeata Hollywood iltaa kaikille, herätyskellot valmiiksi! ❤

Ehdokaslista:

Paras elokuva
Arrival
Fences
Hacksaw Ridge
Hell or High Water
Hidden Figures
La La Land
Manchester by the Sea
Lion
Moonlight

Miespääosa
Casey Affleck, Manchester By The Sea
Andrew Garfield, Hacksaw Ridge
Ryan Gosling, La La Land
Viggo Mortensen, Captain Fantastic
Denzel Washington, Fences

Naispääosa
Isabelle Huppert, Elle
Ruth Negga, Loving
Natalie Portman, Jackie
Emma Stone, La Land
Meryl Streep, Florence

Miessivuosa
Mahershala Ali, Moonlight
Jeff Bridges, Hell Or High Water
Lucas Hedges, Manchester By The Sea
Dev Patel, Lion
Michael Shannon, Nocturnal Animals

Naissivuosa
Viola Davis, Fences
Naomie Harris, Moonlight
Nicole Kidman, Lion
Octavia Spencer, Hidden Figures
Michelle Williams, Manchester By The Sea

Ohjaus
Denis Villeneuve, Arrival
Mel Gibson, Hacksaw Ridge
Damien Chazelle, La La Land
Kenneth Lonergan, Manchester By The Sea
Barry Jenkins, Moonlight

Pitkä animaatio
Kubo and the Two Strings
Vaiana
My Life as a Zucchini
The Red Turtle
Zootropolis

Lyhytanimaatio
Blind Vaysha
Borrowed Time
Pear Cider and Cigarettes
Pearl
Piper

Sovitettu käsikirjoitus
Arrival
Fences
Hidden Figures
Lion
Moonlight

Alkuperäinen käsikirjoitus
Hell or High Water
La La Land
The Lobster
Manchester by the Sea
20th Century Women

Kuvaus
Arrival
La La Land
Lion
Moonlight
Silence

Pitkä dokumentti
Fire at Sea
I Am Not Your Negro
Life Animated
OJ: Made in America
13th

Lyhyt dokumentti
Extremist
4.1 Miles
Joe’s Violin
Watani My Homeland
The White Helmets

Leikkaus
Joe Walker, Arrival
John Gilbert, Hacksaw Ridge
Jake Roberts, Hell or High Water
Tom Cross, La La Land
Nat Sanders ja Joi McMillon, Moonlight

Vieraskielinen elokuva
Isäni, Toni Erdmann
Land of Mine
Mies, joka rakasti järjestystä
The Salesman
Tanna

Äänileikkaus
Arrival
Deepwater Horizon
Hacksaw Ridge
La La Land
Sully

Äänimiksaus
Arrival
Hacksaw Ridge
La La Land
Rogue One
13 Hours

Lavastus
Arrival
Fantastic Beasts and Where to Find Them
Hail Caesar!
La La Land
Passengers

Erikoistehosteet
Deepwater Horizon
Doctor Strange
Jungle Book
Kubo
Rogue One

Musiikki
Jackie
La La Land
Lion
Moonlight
Passengers

Laulu
Audition (La La Land)
”Can’t Stop the Feeling!” (Trolls)
City of Stars (La La Land)
The Empty Chair (Jim: The James Foley Story)
How Far I’ll Go (Vaiana)

Maskeeraus
A Man Called Ove
Star Trek Beyond
Suicide Squad

Pukusuunnittelu
Allied
Fantastic Beasts
Florence Foster Jenkins
Jackie
La La Land

maanantai 20. helmikuuta 2017

Fifty Shades of Darker




Elokuvan tarina pohjautuu kirjailijan trilogiaan, jossa kerrotaan erään miehen tarina. Miksi ihmisestä on tullut se mikä hän on ja siitä, miten ihminen pystyy kohtaamaan menneisyyden varjot…

Tarina jatkuu siitä, mihin se päättyi Fifty Shades of Grey- osassa. Christian (Jamie Dornan) on näyttänyt omat himonsa Anastasialle (Dakota Johnson), eikä nainen ole valmis siihen elämäntapaan, jota mies hänelle tarjoaa. Ana sulkee oven ja päättää unohtaa Greyn…

Ana panostaa viimeisiin tentteihin, viimeisiin työvuoroihin rautakaupassa ja ystäviinsä. Hän lähtee ystävänsä Jose (Victor Rasuk) valokuvanäyttelyyn ja huomaa, että yksi osa näyttelystä on omistettu hänen kuviinsa. Nainen tuntee olevansa suurennuslasin alla ja huomaa väkijoukossa tutut kasvot. Christian on tullut näyttelyyn ja hänellä on vain yksi päämäärä: valloittaa Ana takaisin. He lähtevät päivälliselle ja mies tekee ehdotuksen: palataan yhteen ja unohdetaan säännöt.

Ana lupaa miettiä asiaa. Pian koittaa valmistuminen ja uusi työpaikka suuressa kustantamossa uuden pomon Jack Hyden (Eric Johnson) alaisuudessa. Ana viihtyy töissä, mutta hänestä tuntuu siltä että häntä seurataan. Nainen palaa vähitellen Christianin luo ja yhteiselämä sujuu hyvin askel askeleelta eikä punaisen huoneen ovia avata.

Pariskunta kutsutaan Christianin vanhempien järjestämiin hyväntekeväisyys naamiaisiin. Anan vaatekaappi on täynnä kalliita design-luomuksia alusvaatteita myöten. Naamiaisiin ei voi lähteä ilman asusteita ja Christian tarjoaa tässäkin suhteessa oman versionsa. Täydellinen ilta saa kolauksen, kun Ana kohtaa Christianin entisen Dominan, Rouva Robinsonin (Kim Basinger).



Kuka seuraa Anaa kaupungilla? Mitä tapahtuu naamiaisten jälkeen Christianin autotallissa? Miksi mies on kokoajan varpaillaan? Kuka kuokkavieras on läsnä naamiaisissa? Kuka pettää Anan? Kuka on susi lampaan vaatteissa? Mitä tapahtuu helikopterissa? Kuka joutuu kohtaamaan menneisyytensä? Kenen kuva löytyy Christianin huoneesta? Kenen salaisuus paljastuu lähipiirille? Onnistuuko Christian piirtämään elämäänsä helpottavan kartan? Kenellä on ase Anan asunnossa? Kenelle annetaan potkut? Kenen elämänlanka on hiuskarvan varassa? Kuka on Leila (Bella Heathcote)? Kenen on aika polvistua Herransa eteen?


Pidetään jännitystä yllä, vaikka itse elokuva ei pitänytkään jännitystä taidokkaasti hyppysissään. Juoneltaan elokuva seuraa tunnollisesti kirjaa, mutta elokuva ei vedä vertoja kirjalle. Paperilla osa kohtauksissa on paljon parempia eikä niissä jännitys ja pelko unohdeta 15 sekunnin ylläpidon jälkeen.

Moni kohtaus ja ajatus alkoivat hyvin elokuvassa ja ajattelin, että no nyt alkaa tapahtua sitä jännitystä. valehtelematta se kestää 30 sekuntia ruudulla ja jännitys laukaistaan taivaan tuuliin. MIKSI!?

Roolihahmot jatkavat samaa tuttua tarinaa väkinäisellä ja teennäisellä erotiikalla höystettynä. Pehmoporno on ehkä oikea sana kuvailemaan valkokankaalla tapahtuvaa säpinää, mutta mitään suurempia tunteita se ei juuri herätä. Toisaalta toinen osankin pitäisi käsitellä enemmän menneisyyden haamuja, mutta tällä kertaa sekin jäi puolitiehen.


Odotan kolmatta osaa, sillä ymmärsin että sen kohtaukset kuvattiin toisen osan yhteydessä. Elokuvasta näkyi, että uusi ohjaaja oli ottanut ohjat. En tosin voi myöntää tilanteen parantuneen tästä muutoksesta kovinkaan paljon. Juoni ja käsikirjoitus olisivat vaatineet työstöä ja hiomista, jonka ansiosta elokuva olisi voinut olla parempi. Odotukseni jäivät nyt haaveeksi, mutta annan kolmannelle osalle mahdollisuuden korjata tämän harha askeleen.

Sitä kuitenkin arvostin elokuvassa, miten Anan voiman lisääminen näytettiin pukeutumisessa ja kuvakulmissa. Anasta alkoi tulla tilanteen hallitsija, ei käskyjen tottelija.