sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

The Iron Lady - Rautarouva


Lähde: www.aceshowbiz.com


Meryl Streep on sananmukaisesti Rautarouva, sillä maailmassa vain harva pystyy niihin roolisuorituksiin kuin hän. Hän valmistautuu rooliin kuin perfektionisti, eli hän harjoittelee hahmonsa puheen ja liikkeet täydellisesti. Näin kävi myös elokuvassa Rautarouva. Ei siis mikään ihme, että hän sai tuon elokuva-alan arvostetuimman palkinnon, Oscar-patsaan. (vaikka toivoinkin, että Oscarin tässä kategoriassa olisi saanut Viola Davis The Help- elokuvasta)

Lähde: www.aceshowbiz.com


Margareth Thatcher haaveili jo nuorena politiikasta ja halusi päättää asioista kansakunnan hyväksi. Aikuistuttuaan ja opiskellessa Oxfordin yliopistossa hän alkoi saada jalansijaa konservatiivisen puolueen jäsenenä. Hän asettui ehdolle vuoden 1950 vaaleihin nuorimpana edustajana, muttei päässyt sillä kerralla läpi. Hän ei kuitenkaan lannistunut vaan jatkoi itsevarmasti kulkua eteenpäin. Hän solmi avioliiton Dennisin kanssa vuonna 1951 ja parin vuoden päästä Margareth synnytti kaksoset.

Lähde: www.aceshowbiz.com


Kotiäidiksi Margareth ei aikonut jäädä, sen hän oli tehnyt miehelleen selväksi ennen avioitumista. Lapset jäivät pihalle vilkuttamaan, kun äiti lähti kamppanioimaan vaaleansinisten nauhojen ja lippujen lepattavan tuulessa auton ikkunoista. Vaikka Margareth pääsikin parlamenttiin vuonna 1959, todellinen läpimurto tapahtui vasta reilun 10 vuoden päästä. Poliittinen ura oli täynnä uhrauksia ja taistelua ja vuonna 1970 hänestä tuli opetusministeri. Silloinen Margarethin kollega Airey Neave oli sitä mieltä, että Margarethin tyyliin oli saatava pientä muutosta. Uusi kampaus ja ääniharjoitukset tekivät terää, mutta helminauhasta Margareth ei halunnut luopua. Äänenkäyttö sai aikaan uskottavuutta parlamentissa. Ensimmäisen liikanimen ”maitovaras” Thatcher sai opetusministerinä, kun hän poisti ilmaisen maitoannoksen kouluaterioista.

Lähde: www.aceshowbiz.com


Dramaattinen vaihe konservatiivipuolueen historiassa kävi silloin, kun kollega Airey Neave, Margarethin tärkein tuki kuoli autopommi- iskussa 1979. Thatcher valittiin ensimmäiseksi naispääministeriksi samana vuonna. Poliittinen ura alkoi pikkuhiljaa saada karvaita kolauksia Falklandin sodasta, kaivostyöläistenlakosta sekä vuoden 1984 pommi-iskusta.

Lähde: www.aceshowbiz.com


Poliittisen uran jälkeen Margareth pystyi keskittymään mieheensä ja lapsiinsa. Hän ei kuitenkaan osannut levätä ja aikaiset dementian oireetkin alkoivat näkyä. Pian kukaan ei tuntenut maansa vaikutusvaltaisinta naista, joka oli kuin kuka tahansa maitoa ostava eläkeläinen.

Elokuva on äärettömän hieno, sillä Meryl Streep tekee roolinsa niin intohimolla, ettei kukaan edes epäile etteikö ruudulla näkyvä ihminen olisi Margareth Thatcher. Elokuva on myös haikea osoitus siitä, miten ihmiset unohdetaan kun parrasvalot ovat sammuneet. Ihminen alkaa elämää normaalia elämää, vaikkei edes tiedä millaista se on. Parrasvalojen sammuttua tulevat terveydelliset ongelmat ja havaitsee vanhenneensa usean vuosikymmenen.  Oliko se loppujen lopuksi kaiken arvoista? Sen tietää vain Margareth Thatcher, 86 vuotias Rautarouva. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti