tiistai 25. maaliskuuta 2014

American Hustle



Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/american_hustle/
Kävin katsomassa leffan saman tien ensi-ilta viikonloppuna, mutta jostain syystä en ole saanut itsestäni aikaiseksi kirjoittaa arvostelua. Ehkä saamattomuus johtuu siitä, että elokuvan juonta on hankalaa selittää.

Elokuva kertoo huijareista, jotka huijaavat huijareita, joiden tarkoitus on huijata huijareiden huijareita. Lopputulos on se, että kukaan ei tiedä kuka huijaa ketäkin, mutta lopulta potin vie huijari, tajusitko? : D


Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/american_hustle/
Elokuva kertoo Irving Rosenfeldistä (Christian Bale), jonka ainoa työ maailmassa on hankkia rahaa tavalla tai toisella, useimmiten huijaamalla muita. Irving tapaa eräissä juhlissa Sydneyn (Amy Adams), johon mies rakastuu ensisilmäyksellä. Kaksikon välillä on vetovoimaa ja pian he lyöttäytyvät yhteen ja aloittavat huijaukset hienostuneemmalla tasolla. Eräänä päivänä heidän asiakkaakseen tulee agentti DiMason (Bradley Cooper), joka saa kaksikon uhkailulla tekemään työtä itselleen ja FBI:lle.


Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/american_hustle/
Kuinka kovan hinnan Irving ja Sydney joutuvat maksamaan? Miten elämä rakastajan ja vaimon väillä onnistuu? Miksi Irving pelkää vaimonsa Rosalynin (Jennifer Lawrence) läsnäoloa juhlissa? Onko Sydneyn ja agentin välillä muutakin kuin työtä? Miksi kolmikko pelkää arabisheikin puheita? Miksi mustat salkut vaihtavat omistajia?

Elokuva keräsi 10 ehdokkuutta, mutta jäi tämän vuoden Oscareissa palkinnotta. Mistä se kertoo? Siitä, että valitettavasti draamakomediat eivät menesty Oscareissa.  Palkintogaaloissa, joissa on erikseen draama- ja komedia- kategoriat, American Hustlella oli parempi tuuri. Jenniferille ja Amylle sateli palkintoja, miehet jäivät ilman.


Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/american_hustle/
Toisaalta, olen äärettömän iloinen että naiset saivat palkintoja. Erityisesti Amyn roolisuoritus oli loistava ja näytti kaikille, että nainen on julma kostossaan. : D

Bradley ja Christian eivät olleet minusta erityisiä rooleissaan, vaikka Christianin ulkomuoto olikin radikaalisti muutettu. Tällä kertaa naiset hallitsivat elokuvaa, vaikka miehiä valkokankaalla näkyikin eniten : D


Lähde: http://www.aceshowbiz.com/movie/american_hustle/
Mutta elokuvan loppu oli hyvä sillä silloin tuntui, että älä koskaan harhahdu sivuun huijauksen aikana, sillä huijaus voi osua omaan nilkkaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti