No niin nyt päästään erittäin rakkaisiin elokuviin ja erityisesti hahmoihin. Kiitos äitini, olen aina rakastanut rikoskirjoja ja -elokuvia. Erityisesti Agatha Christien Hercule Poirot sekä Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes edustavat minulle herrasmiesten ja nerojen aatelia.
Jos joku nyt kehtaa myöntää itselleen, että ei siedä kyseisiä herra hahmoja, niin älä kerro sitä minulle.
221B Baker Street, Sherlock Holmes
Minulle ainoata ja oikeata Sherlock Holmesia esittää Jeremy Brett. Hänen täytyy olla uudesti syntynyt Sherlock, sillä hänen tulkintansa tuosta nerosta on liian nerokas. ;) En osaa edes kertoa sitä tunnetta, mitä tuo mies saa minussa aikaan. Jos sinä et tiedä, mitä päässäsi liikkuu, niin tämä Sherlock kertoo sen sinulle. Mikään salaisuus ei jää tältä herralta selvittämättä.
Parasta Jeremyn tulkinnassa on se hetki, kun Sherlock ratkaisee arvoituksen. Silmät räjähtävät auki, syntyy viekas hymy tai järjetön nauru, jonka jälkeen Sherlock huutaa: Come Watson! GENIAL Monsieur Holmes, Genial :)
Hyvän tulkinnan esittää Rupert Everett, joka teki muutama vuosi sitten TV- elokuvan Sherlock Holmes ja tapaus silkkisukka. Yksi minun suosikeista :)
Monsieur Hercule Poirot
”Bonjour Madame. I’m Hercule Poirot”
En tiedä, onko David ottanut mallia Jeremyltä, mutta Poirot tekee lähes identtisen sarjan ilmeitä ja eleitä, kun ratkaisu on valjennut… silmät fokusoituvat, räjähtävät auki, jota seuraa hymy ja huudahdus: ”I’ve been blind”…
_________________________________________________
Ja sitten itse asiaan... tapani on ensin vähän jymähtää, mutta kun pääsen alkuun siitä ei tule loppua. :)
Katsoin uuden Sherlock Holmesin elokuvan, jossa pääosia esittävät Robert Downey Jr. ja Jude Law. Olin yllättynyt, miten uusi tulkinta saa minut kunnioittamaan vanhoja tulkintoja. En väitä, että uusissa tulkinnoissa on mitään vikaa. Vaihtelu virkistää ja on hauska huomata, että Sherlockista voi tehdä myös hieman hajamielisen ja aktiivisen tappelijan. Robert on tulkinnassaan loistava, ja upposi minuun. (mutta ei äitiin :))
Juoni oli hyvä, ja uskollinen Sherlockin tarinoille. Jokainen pienikin yksityiskohta on tärkeä, ja katsoja joutuu keskittymään, että on samalla tasolla Sherlockin kanssa. Tosin kyllä tällainen intohimoinen murhakirjojen lukija joutui toteamaan, että meninpäs lankaan. Usein arvaan juonen seuraavan käänteen, ja osaan nitoa lankoja yhteen, mutta nyt jouduin toteamaan, että ei perhana NIIN TIETENKIN, TYHMÄ. :)
Tarina alkaa sillä, että Sherlock on taas uuden konnan kintereillä, Mr Blackwoodin, joka on tappamassa jo seuraavaa uhriaan. Tytön henki säilyy, ja roisto joutuu vankilaan. Mielenkiintoiseksi konnan tekee sen, että hän harrastaa ns. noituutta ja pystyy tappamaan ihmisen ajatuksillaan ja loitsuilla. Voitte arvata millainen vastaanotto on vankilassa, kun konna kuristaa uuden uhrin ilman käsiä :)
Korkealta tasolta tulee tehtävä Sherlockille: hänen on pysäytettävä tämä herra ennen kuin pahuuden voimat ovat irrallaan. Näin alkaa jännitysnäytelmä, johon liittyvät niin Irene Adler ( ainoa nainen, jolle Sherlock on koskaan menettänyt sydämensä), uskollinen Tohtori Watson, punatukkainen kääpiö, haudasta nouseminen ja katala Moriatry ( Sherlockin TULEVA pahin vihollinen Lontoon alamaailmassa).
Alkeellista, Rakas Watson. :)
Phantom
