sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Dracula Untold

Lähde: http://www.aceshowbiz.com
Näin elokuvan jo viime vuoden puolella, mutta nyt oli vasta aikaa kirjoittaa arvostelu.
Nimensä mukaan elokuva kertoo kertomattoman tarinan miehestä, josta tuli pelätty verenimijä, vai tuliko?

Vlad Dracula (Luke Evans) on entinen sotilas, joka on jättänyt taistelut taakseen ja ryhtynyt hallitsemaan Transylvania, sen kansaa ja omaa perhettään. Pian on kuitenkin tosi kyseessä, kun vieraan maan hallitsija on lähettänyt joukkonsa ja päällikkönsä Mehmedin (Dominic Cooper) Draculan puheille ja noutamaan 1000 nuorta poikaa ammattisotilaaksi vieraalle maalle. Lähtijöiden joukossa on Draculan oma poika ja tätä odottaa sama koulutus kuin isäänsä.


Lähde: http://www.aceshowbiz.com
Transylvanian hallitsijan on vaikean paikan edessä eikä asiaa helpota sodan uhka. Dracula vie vaimonsa kanssa pojan noutopaikkaan, mutta vaihto ei tapahdu niin kuin on sovittu. Entinen sotilas on ottanut miekkansa ja haarniskansa on valmiina aloittamaan sodan. Sotaa odotellessa, Transylvanian vuorilla tapahtuu outoja katoamisia ja ruumiita löytyy vuoristosta silvottuina. Dracula lähtee miestensä kanssa selvittämään surmien tekijää. Alkaa matka, joka muuttaa Draculan elämän lopullisesti.

Vuorelle päästyään, Vlad joutuu kasvokkain itsensä Mestarin kanssa (Charles Dance).  Jotta Vladia ei kohtaa sama kohtalo kuin miehiään, hänen on tehtävä kolmen päivän sopimus Mestarin kanssa. Mikä on kolmen päivän koetus? Mistä hän on saanut voimansa?


Lähde: http://www.aceshowbiz.com
---

Enempää en kerro, mutta sen sanon että kannattaa varautua Mestarin kohtaamiseen ja sen kauhuihin. En ole koskaan voinut katsoa kauhuleffoja, mutta tällä kertaa ajattelin, että paino ei ole täysin sanalla kauhu. No ei ollut, mutta MESTARI oli jotain ihan hirveätä katsottavaa. Eli pisteet maskeetaukselle ja erikoistehosteille :) Hui, mutta toisaalta itseoikeutetusti pahista esittää Game of Thronesista tuttu Tywin Lannister eli Charles Dance. Miten on mahdollista, että jotkut ihmiset vaan loistavat niin päästessään pahiksen saappaisiin. : D

Luke Evans, What Can I Say? < 3 Jos elokuvasta ei muuta jää käteen kuin ihastus tuohon mieheen, niin se on jo aika paljon. En väitä, etteikö elokuva olisi hieman kliseinen kaikkien toiminta- ja erikoistehosteiden kanssa, mutta tämä mies on hieno uusi Dracula. Hän kertoo tarinan Draculasta uudella tavalla eikä se ole aina niin väärä tapa. Luke Evans on vallannut sydämeni aikoja sitten, mutta tuon leffan jälkeen sydämeni roihahti liekkeihin : D


Myönnän, että ystäväni eivät olleet kovinkaan innoissaan leffasta kun olimme menossa katsomaan sitä, eivätkä ajatukset parantuneet leffan jälkeen. Mutta onhan se hyvä tasapaino, että ¼ osa porukasta piti näkemästään : D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti