tiistai 31. joulukuuta 2013

Tuntuu taas hyvältä < 3



Kuvan lähde: WeHeartIt.com
Tuntuu hyvältä taas kirjoittaa, vaikka suoraan sanottuna blogin kirjoittaminen viimeisen puolen vuoden aikana on ollut hyvin haastavaa.

Viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut paljon ja olen myös joutunut luopumaan paljosta. Kahden omakotitalon siivous ja muistojen läpikäyminen ovat ottaneet koville. Elokuvissa en ole ehtinyt käymään kuin muutamassa, joten ajattelin että niistäkin harvoista elokuvista joita näin, ehtii kirjoittaa myöhemminkin.

Tänään päätin ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa elokuvista, joista pidin erityisesti. Rakas ystäväni sanoi minulle jokin aikaa sitten näin: ”Älä tee blogin kirjoittamisesta taakkaa itsellesi, sen pitää olla todella kivaa eikä pakotettua.” Kiitos Maija < 3

Eli suuri pahoittelu tästä pitkästä hiljaisuudesta. Raskaan työurakan jälkeen halusin tehdä jotain konkreettista eli päätin siivota sekä Ukkilan että oman kotini puhtaiksi vanhoista tavaroista. Projekti oli äärimmäisen raskas urakka, mutta myös äärimmäisen terapeuttinen kokemus. Useiden jätelavojen, kymmenien jätesäkkien, satojen työtuntien ja miljoonien hikipisaroiden jälkeen pystyi jättämään vanhan taakseen ja jatkamaan eteenpäin vähemmällä tavaramäärällä. 


Kuvan lähde: WeHeartIt.com
Kiitos, että jaksat innostua vielä kirjoituksistani… olette olleet ajatuksissani useamman kerran :D

P.S Ja ihanaa tämä internet- maailma, kun kuvalinkkien osoitteet muuttuvat, kuvat katoavat blogistani kuin taikaiskusta, KIITOS! Lisäilen kuvia joissain vaiheessa, mutta älä hermostu jos  kuvat puuttuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti