sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Rock of Ages


Lähde: http://www.aceshowbiz.com/

Olen ollut aina sitä mieltä, että elämä ilman musikaaleja on kuin elämä ilman elokuvia. Toisin sanoen, mahdotonta. Rock of Ages oli pitkään toivomani musikaali, mutta yksi asia elokuvassa häiritsi. 

Muistakaa, että kaikki ihmiset eivät pidä kaikista näyttelijöistä. Siihen vaikuttavat erilaiset asiat, eikä niitä tarvitse selittää. Itselläni inhokkeihin kuuluu ehdottomasti Tom Cruise. Onneksi elokuvassa Tom Cruisea näkyy pääpariin verrattuna vähän ja jostain kumman syystä pystyin ”suodattamaan” hänet valkokankaalla.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/
Lähde: http://www.aceshowbiz.com/

Tämänkin musikaalin kohdalla käytetään vanhaa, kliseistä juonta. Nuori tyttö Sherrie (Julianne Hough) lähtee suureen kaupunkiin tavoitteena tulla laulajaksi. Hänellä on mukana laukku täynnä LP-levyjä ja luja usko omiin kykyihinsä. Suurkaupunki näyttää hyvät puolensa heti kättelyssä, kun Sherrien laukku varastetaan. Baarin ovelta tilanteen nähnyt Drew (Diego Boneta) juoksee paikalle ja yrittää rauhoitella Sherrietä. Drew ehdottaa, että Sherrie tulisi töihin Bourbon Room- baariin, jossa hänkin on. Ensin tytön on saatava paikan isäntä Dennis (Alec Baldwin) puolelleen.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/

Eletään vuotta 1987, jolloin Stacee Jaxx (Tom Cruise), suurin rocktähti pitää viimeisen keikan Arsenal- bändinsä kanssa ennen soolouraa. Alkoholisoitunut Stacee ei kykene sovittuihin keikkoihin, tai jos pystyy, tehdään ne viskin voimalla. Bourbon Room on valittu viimeisen keikan pitopaikaksi. Keikkatulot on pelastus baarille, joka yrittää pysyä pinnalla veloista huolimatta. Samaan aikaan kristityt vanhemmat yrittävät laittaa barrikadit pystyyn lastensa sielujen pelastamiseksi Rock-musiikista.
Lähde: http://www.aceshowbiz.com/
Lähde: http://www.aceshowbiz.com/

Yllätys ei ole kovin suurin, kun sanon, että Sherrie ja Drew löytävät toisensa ja rakastuvat. Sherrie puskee Drewta eteenpäin, sillä laulajaksi haluava Drew kärsii esiintymiskammosta. Sherrie onnistuu ehdottamaan Drewn bändiä lämppäriksi Arsenal-keikalle, sillä alkuperäinen lämppäri oli estynyt. Kaikki sujuu hyvin, kunnes väärinkäsitykset, huonot ajoitukset, mustasukkaisuus ja yksi toimittaja puuttuvat peliin.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/
_________________________

Elokuva on tyypillinen musikaali juoneltaan, mutta sanoin juuri ystävälleni, että miksi juonta pitäisi muuttaa, jos se kerran toimii :D Julianne Hough ja Diego Boneta ovat minulle uusia tuttavuuksia, mutta heidän äänensä saivat meikäläisen korvat kehräämään. Julianne voisi pitää uuden sukupolven Christina Aguilerana, sillä ulkonäkö ja ääni ovat kuin identtisillä kaksosilla. Diego on upea ääninen näyttelijä, josta kuulemme varmasti vielä lisää, kuin myös Juliannesta.

Tom Cruise näyttelee juoppoa ja itsekeskeistä Rock-tähteä, joka kaipaa kunnon potkun haarojen väliin tai päähän tajutakseen, että elämä ei voi jatkua näin. Malin Akermanin esittämä reportteri saa aikaiseksi jotain, joka pysäyttää isommankin staran. Malin on ihana ruotsalaisvahvistus Hollywoodin näyttelijäkaartiin eikä ole lähdössä mihinkään :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti