sunnuntai 28. syyskuuta 2014

The Railway Man

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/

Miltä tuntuu kuin elämänsä pahimmat tuskat aiheuttanut ihminen on edessäsi? Haluaako sitä antaa samalla mitalla takaisin vai antaa toiselle anteeksi?  Tuskin kukaan osaa sanoa oikeata vastausta, se pitää kokea itse. Toisaalta toivoo, että sodan aiheuttamia kärsimyksiä ei tarvitsisi kenenkään kokea, mutta niin kauan kuin kaksi eri ihmistä tappelee keskenään, sodat ovat ja pysyvät.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/
Eric Lomax (Colin Firth) on sotaveteraani, jonka elämä painottuu muiden veteraanien kanssa kokoontumiseen ja juna-addiktioon. Lomax tietää juna-aikataulut ulkoa, ja osaa neuvoa oikean reitin mihin tahansa asemalle mistä tahansa. Hän matkustelee junalla joka päivä johonkin tutkien aikataulua. Eräänä päivänä hänen pöytänsä ääreen istahtaa nuori nainen (NicoleKidman).

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/
Lomaxin ja Patin suhde etenee nopeasti ja pian he elävät Lomaxin kotona avioparina. Jostain syystä sodan painajaiset palaavat Lomaxin uniin ja tuore aviovaimo yrittää auttaa miestään siinä kuitenkaan onnistumatta. Lomax palaa unissaan Vietnamiin, jonka jälkiä hän on saanut kantaa pitkään.

Nuori Luutnantti Lomax (Jeremy Irvine) taistelee maansa armeijassa Singaporessa kunnes Japanilaiset miehittävät heidän tukikohtansa ja joukot joutuvat panttivangeiksi. Miehet joutuvat Vietnamin puolelle rakentamaan junarataa Japanilaisille ja heitä kohdellaan kuin syöpäläisiä. Lomax yrittää selvittää sodankulkua muiden sotilaiden ja upseerien kanssa kokoamalla pienistä palasista kerrallaan radiota. Radion olemassaolo huomataan ja kidutushuoneessa Japanilaisten joukkojen tulkki ja upseeri Nagase kääntää Lomaxille päälliköiden kysymyksiä. Nagasesta tulee Lomaxin kärsimysten ja painajaisten lähde, vaikka mies on vain sanantuoja.

Lähde: http://www.aceshowbiz.com/

Lomax yrittää selvitä painajaisistaan, mutta tajuaa pian että hänen on kohdattava menneisyytensä. Patti haluaa selvittää miehensä puhumattomuuden syyn ja keskustelee asiasta miehensä ystävän Finlay (StellanSkarsgård) kanssa.

Pääseekö Lomax palaamaan painajaisiinsa todellisuudessa? Kohtaako hän Nagasen? Saako hän kostonsa? Osaako Nagase katua tekojaan ja saako paha palkkansa loppujen lopuksi?


Elokuvan päähenkilöä esittävä Colin Firth on loistava näyttelijä, jolla on aina paikka sydämessäni. Colin tekee hahmosta uskottavan ja samalla äärettömän haavoittuvaisen. Katsoja haluaisi olla hahmon kanssa kohtaamassa kärsimyksen, vaikka tietää että miestä voi auttaa vain hän itse. Lähes jokainen ihminen osaa asettua Lomaxin saappaisiin ja haluta tehdä tilit selviksi vastustajien kanssa.


Nicolen rooli on sivuosaakin pienempi, mutta hän saa kuitenkin hahmonsa päättäväisyydellä ja lempeydellä aikaan tunteen, että kenenkään ei tarvitse selvitä vastoinkäymisistä yksin. Stellanin roolihahmo näkyy harvoin kankaalla, mutta niissäkin kohtauksissa mies tuo esiin tosiasiat joita ilman ongelmat eivät selviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti